Tästä koitui kumminkin paljon vaivaloisempi työ, kuin he olivat luulleetkaan, joten Niilo tuli viipyneeksi koko kesän Ekesjössä.
Juhannuksen aikaan saapui Briita-rouvakin lapsineen, ja Svante toivoi heidän viipyvän niinkauvan kuin Niilo itsekin, ja huolistaan huolimatta oli hän pelkkää iloa; hän piti niin suurena onnena nähdä luonaan nämä sukulaisensa, jotka kävivät hänelle päivä päivältä yhä rakkaimmiksi. Brodde ja Erkki olivat eri aikoina palanneet Penningebyhyn, mutta he eivät olleet tuoneet sellaisia tietoja, kuin Briita-rouva oli toivonut. Ja arkkipiispa näytti panevan kaikkensa pysyäkseen hyvissä väleissä taalalaisten kanssa. Miehillä oli kuitenkin mitä parhaat toiveet palatessaan kumpikin taholleen Taalainmaahan.
Hollingerista ei kuulunut mitään. Mutta tärkeitä tietoja ei siltä puuttunut.
Elokuun lopulla saapui Ekesjöhön sanoma, että Kettil-piispa oli kuollut. Hän oli pitänyt herrainkokousta Teljessä elokuun 10 päivänä, ja sieltä hän oli lähtenyt Tukholmaan, mutta oli siellä sairastunut äkkiä ja kuollut ruttoon, joka raivosi siellä hirveästi kuten useimmilla muilla seuduilla valtakunnassa. Samana syksynä, jona Kaarlo-kuningas palasi, tempasi rutto aina 7000 ihmistä Tukholmassa, ja tuo vaarallinen tauti ei ollut vieläkään laannut uhreja viemästä. Urhea piispa oli erinnyt täältä murtuneella ja katuvaisella mielellä, kerrottiin. Hän oli surrut ja itkenyt pahoja tekojansa sekä luvannut parannusta, mutta kuolema ei ollut armahtanut. Hänen ruumiinsa vietiin Linköpingiin ja haudattiin pääalttarin eteen tuomiokirkkoon.
Niinmuodoin oli arkkipiispa Jöns nyt kaikin puolin yksin herrana Ruotsissa. Nyt saataisiin nähdä kuinka hän aikoi pitää lupauksensa, jotka oli antanut Ruotsiin ja Kristian-kuninkaaseen nähden. Niilo odotti myös jännityksellä aikoiko hän todella ryhtyä sensuuntaisiin toimeenpiteisiin, joita hän, Niilo Sture, enimmin pelkäsi. Tanskasta saapuvat tiedot lisäsivät hänen pelkoaan. Kristian-kuninkaalta saapui kirje toisensa perään selittäen, että hänen ja arkkipiispan välillä vallitsi mitä parhain sopu, ja samalla hän kehotti Ruotsin kansaa pysymään hänelle uskollisena. Tämä oli kuitenkin itsessään jokseenkin vähäpätöistä, varsinkin kun Tanskan kuninkaalla oli tekemisiä Slesvigissä ja Holsteinissa, jotka herttuakunnat hän oli perinyt.
Enemmän merkitystä oli sillä muutoksella, joka syntyi tänä vuonna Kristian-kuninkaan suhteessa Akselinpoikiin, joiden sukua pidettiin tähän aikaan Tanskan mahtavimpana. Kuningas oli nimittäin peruuttanut kruunulle takaisin Lillön ja Tranekärrin Olavi-herran kuoleman jälkeen. Ylpeä Iivari-herra, joka oli ottanut veljensä lasten holhoojana tämän läänitykset ja tilat haltuunsa, julisti siitä syystä kuninkaalle sodan. Lähin seuraus tästä oli, että Iivari-herran täytyi mihin hintaan hyvänsä hankkia itselleen liittolaisia, ja mistäpä hän niitä löytäisi ellei Ruotsista ja etupäässä Kaarlo-kuninkaalta.
Niilo oli hetkisen epätietoinen tässä kohden. Hän ajatteli sitä häväistystä, jolla kuningas oli kohdellut tuon ylpeän herran kosintaa, ja siksi hän rupesi arvelemaan, että Iivari-herra voisi mahdollisesti yhtyä arkkipiispaan. Mutta arkkipiispa joko täydellä todella harrasti rauhan säilymistä, tahi toiselta puolen pelkäsi Akselinpoikain jo kyllin mahtavan vallan nousevan liian korkealle. Ja muuten oli tuskin luultavaakaan, että Akselinpojat itsekään rupeisivat apua pyytämään mieheltä, jonka tieltä erään heistä oli täytynyt väistyä, kuten Eerik-herra oli häätynyt tekemään valtionhoitajan toimeen nähden. Ei ollut siis luultavaa, että Akselinpoikain ja arkkipiispan voimat liittyisivät toisiinsa. Niinmuodoin jäi ainoaksi mahdollisuudeksi odottaa edellisten kääntyvän Kaarlo-kuninkaan puoleen, joka ei tosin itsessään aivan suuria merkinnyt, mutta jonka nimeä kuitenkin sopi käyttää, eivätkä hänen ystävänsä ainakaan olleet niinkään hyljeksittäviä.
Mutta jos Akselinpoikain ja kuninkaan välillä siis syntyisi liitto, niin oli ihan ilmeistä, että se vastustaisi yhtä paljon Ruotsin arkkipiispaa ja valtionhoitajaa kuin Kristian kuningastakin. Arkkipiispa Jöns voi laskea tämän yhtä hyvin kuin Niilokin. Ja seuraukseksi tulisi tietysti se, että arkkipiispa ja Kristian-kuningas lähentyisivät toisiaan, ellei edellinen nyt kerrassaan rupeisi toteuttamaan jakamisaiettaan vetäytyen siten syrjään koko leikistä.
Pian tulikin Ekesjöhön tieto, että Jönköpingissä pidettäisiin heti uudelta vuodelta seuraavana vuonna kokous tanskalaisten ja ruotsalaisten herrain kesken. Tämä oli selvä lähentymismerkki arkkipiispa-valtionhoitajan puolelta Kristian-kuningasta kohden. Ääni kuninkaan kellossa rupesi samalla käymään yhä mahtavammaksi ja vaativammaksi, josta näki hänen tuntevan valtansa kasvavan ja käyvän Ruotsille vaarallisemmaksi. Tämä arkkipiispan lähentyminen voi kuitenkin olla vaan näennäistä. Hän saattoi sen ohella harjoittaa katalaa peliänsä Ruotsin jakamisesta, heittääkseen sitten kun asiat olivat valmiina peitteen syrjään jättäen kuninkaat ja maailman sikseen.
Miten asianlaita olikin, varmaksi jäi kuitenkin, että Ruotsi oli suuressa vaarassa, Suuremmassa kuin koskaan ennen, ja että nyt oli tarkoin pidettävä silmällä kaikkea ja kaikkia.