Säikähdys kuvastui naisten kasvoilla. He tiesivät kyllin, mitä tuollainen käsky saattoi merkitä. Mutta heidän vertaan kuohutti myöskin se loukkaava tapa, jolla mahtava arkkipiispa ilmoitti käskynsä. Niilo ymmärsi selvästi, ei ainoastaan että tämä käsky oli todistuksena siitä, kuinka vähässä arvossa arkkipiispa häntä piti — minkä hän oli jo kuullutkin — vaan myöskin että hän katsoi asiain tulleen jo sille kannalle, että vähäpätöisyyttenkin tieltä raivaaminen oli jo välttämätöntä.
Arkkipiispan käsky kehitti asiat huippuunsa. Niilolla oli edessään: joko noudattaa käskyä, jota seuraisi varmasti oikeudenkäynti, vankeus ja kuolema, tahi olla sitä noudattamatta, jota seuraisi yhtä varmasti maaheitoksi julistaminen. Edellisessä tapauksessa oli tietysti kaikki mennyttä, mitä hän oli aikonut Ruotsin hyväksi toimia, jälkimmäisessä tapauksessa oli työ suurimmassa määrin vaikeutuva. Olisi ollut hyvä, jos rahvas olisi nyt ollut koottuna. Silloin hän olisi voinut käydä arkkipiispaa vastaan kylliksi suurella miehistöllä tarvitsematta häntä pelätä. Mutta löytyipä eräs keskitie, jota Niilo muisti viipymättä käyttää hyväkseen. Hän päätti viivyttää arkkipiispan luokse menoaan.
Hän lausui:
"Tervehdä herraasi ja sano, että minä saavun hänen luokseen!"
Mutta mies vastasi vaan röyhkeästi suutaan vääntäen. Useinhan mahtavan miehen palvelijat katsovat turhaksi kumartaa päätään enemmän kuin herransakaan kumartaisi. Tämä tapahtuu varsinkin jos he tuovat, ei herransa viestiä, vaan hänen käskyään alempiarvoiselle, etenkin jos tämä on sellainen, jota hänen herransa ympäristössä on aina kuvattu vähäpätöiseksi ja vaarattomaksi mieheksi.
"Minä en sitä tervehdystä vie perille, vaan te itse, herra Niilo!" sanoi hän. Kun Niilo heitti häneen katseen, jossa kummastus ja suuttumus taistelivat keskenään, lisäsi hän, ikäänkuin kerrassaan osoittaakseen, että oli sopimatonta ja turhaa yrittää vastustella ja epäröidä, "herrani, herra arkkipiispa käskee teidän tulla heti hänen luokseen!"
Kaikella säveydellään ja tyyneydelläänkin oli Niilon nyt melkein mahdoton hillitä vihaansa.
"Oletko kuullut vastaukseni, mies?" kysyi hän, ja hänen katseensa ja äänensä pakottivat miehen vasten tahtoaankin luomaan silmänsä maahan.
"Olen!" vastasi mies.
"No… riennä sitten ilmoittamaan sitä herrallesi!"