"Mutta milloin, herra Niilo, milloin…?" kysyi mies taas.
"Siitä annan herrallesi tiedon!" vastasi Niilo.
Niilo-herra käänsi silloin miehelle selkänsä ja läksi salista pois. Mies seisoi hetkisen paikallaan, ja hänen silmänsä vilkuilivat ympäri salia ja hänen huulillaan oli ilkeä hymy.
Mutta Brodde astui silloin hänen luokseen, avasi oven ja laski kätensä niin kovasti röyhkeän miehen olkapäälle, että hän lyyhistyi maahan.
Hetkisen perästä ratsasti hän Penningebystä pois parin muun huovin kera, jotka olivat hänen seurueenaan.
Niiloon vaikutti tämä käynti sen, että hän päätti jo seuraavana päivänä lähteä Suomeen.
XI.
Raseporissa.
Lähellä Tammisaarta on erään Pohjanlahdesta pistävän vuonon pohjalla jäännökset eräästä ympärysmuurista ja soraksi luhistuneesta linnasta. Ne ovat Raseporin rauniot. Talonpoika kyntää peltoaan ja tuon pienen kaupungin asukkaat hyörivät kiireisissä touhuissaan, ja merimies levittää ulapalla purjeitaan — elämä kulkee vaihtelevaa rataansa, mutta linnanrauniot ovat vaiti, vaikka niiden muurein sisällä on useammin kuin kerran ihmissydän paisunut ylpeydestä ja vallasta, tahi on ollut musertumaisillaan surujen ja epätoivon painosta.
Nyt on linna itse katoovaisuuden kuva, soraläjänä se muistuttaa meitä vaan kuolemasta ja maallisen suuruuden lyhytikäisyydestä.