"Kaikkea, herra", lausui Olli vilkkaasti ja vakuuttavasti, "kaikkea voi siinä vielä tehdä joka suuntaan, kun kerran on Jöns-arkkipiispa kysymyksessä!"
Klaus Lang tuli nyt huoneeseen keskeyttäen heidän salaperäisen keskustelunsa. Hän toi pyynnön kuninkaalta, joka halusi Eerik-herran kanssa keskustella. Tämä oli heti valmis suostumaan, kun Olli Rådkin oli jo ehtinyt tärkeimmät tietonsa antaa. Hänen oli kuitenkin vaikea vastata kuninkaan kaikkiin kysymyksiin siitä, mitä sanomia mies oli tuonut, joiden tärkeyttä todisti juuri heidän pitkä erinäinen keskustelunsa. Hän suoriutui niistä kuitenkin jotenkuten, ja kuningas oli koko päivän iloisemmalla ja hilpeämmällä tuulella, kuin Klaus Lang voi muistaa hänen olleen siitä asti, kuin arkkipiispa palasi takaisin vankeudestaan Tanskasta.
Ilman vähintäkään vaikeutta kummaltakaan puolen sovittiin avioliiton ehdoista ja päätettiin, milloin häät pidettäisiin ja kutka noutaisivat morsiamen. Sillä Eerik-herra tahtoi häät vietettäväksi Ruotsissa, joko Tukholmassa tai jossakin muussa isommassa linnassa. Kuningas suostui siihen sitä mieluummin, kun hän siten pääsi kaikista kustannuksista, joita häiden pitäminen Raseporissa olisi vaatinut. Myötäjäisistä ja maatiloista, jotka kuninkaantytär saisi, ei tällä kertaa paljon puhuttu.
"Meidän asiaksemme tulee", sanoi Eerik-herra jalolla ritarillisuudella, "antaa tukea niille neuvoston päätöksille ja kirjoille, jotka tunnustavat teille, Kaarlo-kuningas, omistusoikeuden kaikkiin niihin linnoihin, maihin, lääneihin, kruununpantteibin sekä osto- ja perintöomaisuuteen, jotka ovat nyt jonkun aikaa olleet teiltä riistettyinä."
Kun tämä oli valmiina, oli sekä kuningas että Eerik-herra mitä parhaimmalla tuulellaan. Jos joku olisi nyt sattunut osoittamaan edelliselle Niilo Sturea ja Eerik-herraa ainoiksi, joiden avulla hän voisi saada kruununsa takaisin, olisi hän varmaan epäröimättä viitannut Eerik-herraan ja kääntynyt hartioitaan kohauttaen pois Niilo Sturesta.
Illalla, Eerik-herran keskustellessa veljensä ja tämän morsiamen kanssa, kääntyi Niilo-herra kuninkaan puoleen. Hän arveli, että tämä nyt, kun hänen mielensä näytti olevan vanhasta surustaan päässyt, ottaisi helpommin ja rohkeammin kuullakseen hänen puhettaan.
"Huomenna, Kaarlo-kuningas", sanoi hän, "puhumme asiastani, johon odotan silloin vastausta…"
"Asiastanne, rakas sukulaiseni… mitä se koskee?"
"Se koskee Ruotsin kruunua!"
Kuningas katsoi häneen ja hänen katseessaan oli pelkoa, levottomuutta, epäröintiä ja jonkunlaista arkuutta omituisella tavalla yhdistyneinä. Hän laski puhuvalla liikkeellä kätensä Niilo Sturen olalle ja lausui: