"Jätin ne tuonne rannalle lähtiessäni Svanten perään."
"Mutta sinä valehtelet, sanon minä… sinulla on jotakin muuta tekeillä, veljesi piilottelee itseänsä, ja hän tekee aivan oikein. Sano totuus, Mauri, mitä teette täällä?"
Pensaissa ritisi jokin ihan asepojan takana, mutta tämä näytti olevan sitä laatua, joka ei paljon huolinut, mitä maailmassa tapahtui, hän näytti niin raskaalta ja syvämietteiseltä, tahi pikemmin hajamieliseltä.
"No pian, poika!" huusi Briita-rouva, "mitä täällä teet?"
Poika katseli niin avomielisesti ja varmasti, mutta samalla niin herttaisen kiltisti Briita-rouvaan, ettei olisi luullut kaipaavan muita vakuutuksia siitä, että hän totta puhui.
"Olen sen sanonut, Briita-rouva", sanoi hän sävyisästi.
"No pyhä Jumalan Aili! kuinka ajat ovat turmeltuneet… kun tuo lapsi seisoo tässä valehtelemassa vasten kasvojani!" Briita-rouva kumartui ales, silmien säkenöidessä ja suun hymyillessä, ojensi kätensä ja tarttui pojan korvanlehteen, johon hän puserti kyntensä.
Pojan kasvoista näki selvästi, että tuska oli melkoinen. Kyyneleet tahtoivat tunkeutua hänen silmistään kertomaan, kuinka häneen koski, mutta ei ääntäkään tullut hänen yhteen puristetuilta huuliltaan.
"Aiotko puhua totta?" kysyi äksy rouva uudestaan.
Mutta Mauri oli vaiti.