"Häntä ei nyt löydy!" vastasi Iliana hieman harmissaan.
"Se oli luultavaa… se oli luultavaa, mutta minä sanon sinulle, Iliana, mistä hänet löytäisi… Hän on Hammarstadissa yhtä varmaan, kuin minä olen täällä… Ja sen sanon sinulle, Iliana, että jos hänet nyt tapaan, niin panen uhkaukseni täytäntöön, niin likisukulaisia kuin olemmekin… Saat sitten tehdä mitä haluat."
"Ajatelkaahan kuitenkin, Briita… hän on minun palveluksessani, ja minä annan sanani siitä, ettei hän enää astu jalallaan teidän maillenne."
Mutta Briita-rouva ei kuunnellut orpanaansa, vaan nousi ylös kuin henkensä edestä, pamautti oven kiinni, että nurkat vinkuivat ja karjui pihalla palvelijaansa, ikäänkuin tämä olisi ollut penikulmain päässä.
Iliana-rouva jäi huoneeseen. Hän ei tuntenut uuden talonvoudin oikeata tarkoitusta — vaihdon hän oli tehnyt ainoastaan ollakseen jalon ystävänsä, Niilo-herran, mieliksi. Senvuoksi hän ei voinut oikein käsittää serkkunsa käytöstä, hänen mielensä täyttyi vaan harmista tämän liiaksi ärtyneen itsevaltaisuuden ja vallanhimon tähden. Briitalle taasen, joka tunsi kaiken, tuotti todellisia sieluntuskia, kun hän näki, mitä ikävyyksiä tämä tuotti hänen sydänystävälleen. Hän ei voinut pidättää syvää huokausta, ja pari kyyneltä vierähti hänen hienoille poskilleen.
Herttaisella ystävällisyydellä tarttui Iliana silloin hänen käteensä syleillen häntä hellästi sekä pyytäen, ettei hän niin tuosta välittäisi.
"Kun vaan tietäisin", sanoi hän, "ettei herranne ja miehenne, Niilo-herra enää tarvitse oikeaa voutiani, niin noudattaisin mielelläni serkkuni tahtoa… Mutta aina olen pitävä Niilo herran toiveita hänen tahtoaan ylempänä."
"En luule, että sinun tarvitsee sitä katua!" sanoi Briita vastaten ystävänsä syleilyyn.
Tällä välin toi hidas palvelija hevoset ja auttoi emäntänsä satulaan. Tämä läksi sitten sukulaisensa talosta vielä kiukkuisempana kuin oli ollut tullessaan.
Hän katsahteli tuontuostakin kentille tiepuoleen toivoen näkevänsä joko voudin tai pojat. Mutta hän ei kohdannut ketään tiellä eikä nähnyt yhtäkään elävää olentoa koko matkallaan. Pari kertaa käännähti hän äkkiä taaksepäin katsoen torkkuvaa palvelijaansa, ikäänkuin aikoen puhutella häntä, mutta heitti sen siihen yhtä äkkiä. Mies näyttikin siltä, ettei häneltä kannattanut odottaa kovinkaan selvittäviä vastauksia, jos häneltä kysyikin.