Tätäkin käskyä noudatettiin. Sekä Briita-rouva että Gumme. Mutta nyt alkoi edellinen muuttaa mieltään ja turvautua rukouksiin. Ja hän sovittikin sanansa todella oivallisesti, ehkei sillä mitään saavuttanutkaan.
"Teidän rukouksenne, Briita rouva", sanoi hän, "tehovat aivan yhtä paljon minuun, kuin Eerik Akselinpojan huomautukset vaikuttivat teihin vaatiessanne niin säälittömästi väärää oikeuttanne kuninkaalta. Yksi seikka ilahuttaisi minua, ellen tietäisi, että kaikki, mitä teistä ja tuosta salamurhaajasta lähtee, on petosta alusta loppuun — se nimittäin, että rukouksenne osoittavat, että olet paperille kirjoittanut, mitä käskin… Mutta siitäkin tahdon täyden varmuuden… Avaa ikkuna", lisäsi hän katsoen Gummeen, joka oli nyt ensi kertaa eläissään niin tyrmistyneenä ja nolona, ettei voinut päästä itsensä herraksi.
Hollinger otti nopeasti esille nahkakukkaron, johon kääri kokoon taitetun paperin. Hän oli harkinnut ja valmistanut kaiken edeltäpäin, ja jos onni oli odottanut itseään, näytti se nyt viipymisensä täysin palkitsevan.
"Avaa ikkuna!" huusi hän vielä kerran, ja Gumme täytti vitkastellen vapisevin käsin käskyn.
"Jumalan ystävä!" huusi Hollinger taas.
"Kaikkein vihollinen!" vastasi eräs ääni ikkunan alta.
Briita-rouva säpsähti, ja Gummekin osoitti ääretöntä hämmästystä. Kumpikin oli tuntevinaan äänen Fasten ääneksi, tuon tuhman ja hitaan asepojan, jonka Briita-rouva oli ottanut palvelukseensa juuri estääkseen varomaansa Hollingerin nuuskimista. Mutta Fasten äänen vielä kajahdellessa heidän korvissaan näkivät he Hollingerin viskaavan nahkakukkaron ikkunasta. Huoneeseen tuli niin syvä hiljaisuus, että kärpästen surina selvästi kuului, kunnes he äkkiä kuulivat ratsumiehen lähtevän laukassa pihasta.
"Pysykää hiljaa!" virkkoi Hollinger, "lähetän vaan paperin luotettavalle miehelle, joka osaa lukea kirjoitusta, jota en minä Jumala paratkoon osaa. Luulen, ettei kestä kauan, ennenkuin se on täällä taas."
Tämä lienee ollut tuskallisin hetki Briita-rouvan elämässä sen jälkeen, kun häntä vietiin vangittuna Tukholmaan ja tuomittiin roviolla poltettavaksi kavallusyrityksestä Kaarlo-kuningasta vastaan. Gumme puolestaan perehtyi pian tilaansa, hänen kekseliäs päänsä mietti jo uusia pelastuskeinoja.
"Asiain näin ollen", sanoi hän Hollingerille, "kun sekä minä että emäntäni Briita-rouva olemme käsissänne, voinette kai kerta kaikkiaan sanoa, mitä tästä nyt seuraa?"