Kaarlo-kuninkaan tytär, Magdalena-neiti, oli saapunut kaupunkiin sukulaisensa, Juho Kristerinpojan (Vasan) saattamana. Tämä oli eräs vanhan drotsin nuorempia poikia, joka oli nainut Kaarlo-kuninkaan sisarpuolen Briita Bjelkentyttären. Juho-herra, joka oli kuten isänsä ja veljensäkin ollut tähän asti varma tanskalaispuoluelainen, oli avioliittonsa kautta vähitellen siirtynyt Kaarlo-kuninkaan ja ruotsalaisten puolelle. Hänen vaimonsa, jonka nimi oli niinikään Briita, oli Steen Sturen sisar, tuon Niilo Sturen ystävän, joka oli niin erinomaisesti kunnostanut itseään Kettil-piispan johdolla Hällemetsässä, mutta jota arkkipiispa ystävineen ei siitä huolimatta ollut likikään ansion mukaan kohdellut. Se nyt ei tosin ollut ihmettäkään, koska jokainen hyvin tiesi, kuinka lämmin kuninkaan ystävä Steen-herra oli. Hänen laitansa oli siinä suhteessa sama kuin monen muunkin, etupäässä kuninkaan langon, jalon ja urhean Kustavi Kaarlonpojan. Tämä oli lankonsa hävittyä vetäytynyt syrjään toimittaen vaan tehtäviään Upplannin laamannina, joka arvo hänellä oli ollut vuodesta 1454 aikain.
Hänkin oli nyt saapunut Nyköpingiin olemaan lähimpänä sukulaisena läsnä kuninkaantyttären vihkiäisissä herra Iivari Akselinpojan kanssa.
Nämä häät, joihin oli kutsuttu kaikki, mitä Ruotsissa oli etevää ja mainiota, olivat syynä siihen, että Nyköpingiin oli niin paljon herroja kokoontunut. Syitä oli kuitenkin todellisuudessa muitakin. Täällä oli tapahtuva ero vallassa olijain välillä ja niiden välillä, jotka aikoivat valtaan tulla. Täällä oli ratkaistava suhde Tanskaan ja Kristian-kuninkaaseen. Tämä oli lähettänyt sinne Lundin arkkipiispan, Tuven, viekkaan marskinsa, Klaus Rönnowin, ja herra Egert Frillen, jotka yhdessä itse sulhasen kanssa edustaisivat häntä.
Eipä ihmettä siis, että Nyköpingin kaupunki tarjosi nähtäväksi mitä vilkkaimman ja kirjavimman kuvan, etenkin varsinaisena hääpäivänä.
Eräs aikaisimmista oli muuan munkki, joka tuli Harmaaveljesluostarista, seuranaan itse yliteini. Edellisen kasvoja ei näkynyt, sillä niitä peitti kokonaan munkkipäähine. Jälkimmäinen näytti olevan hurskas ja hyväntahtoinen mies, jonka ijäkkäistä piirteistä näkyi sekä levottomuutta että tuskaa.
"Viivy edes pari päivää vielä luonani luostarissa!" sanoi hän poismenijälle, joka pysähtyi ja näytti katselevan puhujaa.
"Rakas veli", sanoi hän vihdoin, "Jumala tietää, kuinka halulla odottaisin hetkeäni rauhassa luonasi, mutta minulla on eräs tehtävä täytettävänä, tottelen muita."
"Juuri siitä tahtoisin sinulta vähän kysellä, veli!"
"Sama mies… sama huone… ei, ei, hyvä veli… tähtien viivat ovat viitanneet tieni. En niitä uskonut, kun ne osoittivat työni mahdottomaksi alottaissani sen ennen aikaansa… Mutta nyt ne juoksevat yhteen, hänen ja minun viivani, silloin sen täytyy tapahtua. Mitäpä on ihmisen tahto Jumalan tahdon rinnalla, ja minä olen Herran välikappale…"
"Kunpa tietäisit, kuinka mieleni on levottomuutta täynnä sinun tähtesi…"