Ollin mahtavan käsivarren antama hyvin osattu isku kellisti murhaajan maahan samassa kuin hän hyppäsi tuoliltaan.
"Huomannette nyt, että koston hetki on tullut, ja että te ette pääse hyvin ansaitusta rangaistuksestanne!" lausui Olli kumartuen kaatuneen yli.
Andreas-vanhus oli yhä vielä polvillaan, rukoillen ojennetuin käsin.
Mutta Olli ei päästänyt silmistään Helmichiä, jonka musta sielu kuvastui nyt oivallisesti hänen hirvittävän rumasti vääristyneillä kasvoillaan. Moniaan minuutin kuluttua kohosi Helmich raukeasti kyynärpäittensä varaan.
"Mitä tahdot, mies, jos annat minulle henkeni?" kähisi hän tuijottaen kamalasti.
"Ajattelet siis kuolinhetkelläsikin kavaluutta ja petosta!" vastasi
Olli.
"Kaiken, kaiken annan sinulle… saat nähdä että on hyvä pitää minua ystävänään…! Haa, se loistaa! Katso, kaiken sinä saat… Sano, tahdotko palvella minua…?"
Tuon kurjan katse ja kasvoinilme osoitti, että tuska oli saattanut hänet hourimaan. Mutta hänen näkönsä oli niin kammottava ja hänen vääntynyt hymynsä niin perkeleellinen, että Ollikin, vaikka oli kyllä paatunut, peräytyi kauhistuneena hänestä etemmäksi.
Kului taasen hetkinen, kunnes kuoleva kohotti toisen kätensä ikäänkuin jotakin hapuillen.
"Polttaa kuin tuli", änkytti hän, "anna minulle juotavaa!"