"Pyydän kuitenkin enemmän!"
Oli mahdoton nähdä, minkä vaikutuksen tämä sana teki. Mutta kotvasen perästä kuului arkkipiispa kysyvän niin soinnuttomalla ja värittömällä äänellä, kuin asia olisi ollut hänestä vähäpätöisin maailmassa:
"Mitä?"
"Rälssikirjan itselleni ja jälkeentulevaisilleni!" vastasi mies ripeästi.
Siihen ei arkkipiispa vastannut mitään, ja aatelismiehen kokelas lausui taas:
"Työstä palkka, tyhjästä ei mitään, arkkipiispa! Suorittamani työ vaatii miehensä… jos teillä on joku, joka sen paremmin toimittaa, niin pankaa hänet…! Panen alttiiksi henkeni… onhan se yhden kynänpiirron arvoinen teidän kädestänne."
"Sinä olet kunnianhimoinen, mies!… Miksen oppinut sinua ennen tuntemaan?"
"Teidän armonne… Te muistanette, kuinka vähän veljellänne, David-herralla, on kuitenkin ollut teille sanottavaa… nyt, hädän hetkenä te opitte ystäviänne tuntemaan!"
Arkkipiispa huudahti, ja hänen äänessään oli sekä kiukkua että kummastusta, sekä vastenmielisyyttä että pyyteitä.
Röyhkeä asepalvelija uudisti vaatimuksensa odotettuaan turhaan selvää vastausta.