"Mitä te, herra Niilo, ja minun herrani lienettekin siellä keskenänne puhelleet", sanoi hän, "sen te tiedätte paremmin kuin minä, mutta tässä on kysymys valtakunnan pelastamisesta, ja sen asian tähden te varmaankin annatte vanhan vihan haihtua. Ilman teitä ja talonpoikaisjoukkoa ei mitään mahdeta tuota voimaa vastaan, jonka herrat nyt ovat koonneet Upsalaan, jos he vielä kerran saavat voiton, niin tulee työ teille itsellenne vielä vaikeammaksi, kuin se tähän asti on ollut. Arkkipiispa on paennut, mutta ei tie Tukholmasta Tanskaan ole pitempi kuin Tanskasta tänne takaisin, ja saatte nähdä, että kevääksi on hän täällä uudestaan, voimakkaampana kuin ennen?"
Hän vaikeni äkkiä, ikäänkuin olisi miettinyt jatkoa. Sitten hän sanoi:
"Mitä minulla on teille sanottavaa, herra Niilo, olisi oikeastaan sanottava kahden kesken, mutta poistaakseni teiltä kaiken epäilyksen, puhun minä täällä avonaisesti teidän kaikkien edessä, ja tahdon panna pääni pantiksi, että sanani ovat totta."
Kärsimättömyyden mutina kuului miesjoukosta, joka siinä ääressä jännitettynä ja tarkkaavasti seurasi miehen kaikkia liikkeitä ja sanoja. Olli Råd oli yleisesti tunnettu valtionhoitajan oikeaksi kädeksi, niin vähäpätöinen kuin hän näöltään muuten olikin, ja kenties juuri tuo seikka enemmän kuin kaikki hänen vakuutuksensa teki uskottaviksi hänen sanansa.
"Minulle on mieluista", sanoi Niilo, "että kerrot tässä julkisesti kaikkein kuullen, mitä olet herraltasi toimeksi saanut, sillä me tässä olemme kaikki yksimielisiä siitä, mitä ryhdymme tekemään. Puhu siis vapaasti kaikki, mikä voi muuttaa luuloni herra Eerikistä… Mutta arvelenpa, ettei hän mielellään yhdisty minuun ja rahvaaseen auttaakseen meidän tahtomme täyttämistä."
"Jos te tahdotte tuoda Kaarlo-kuninkaan takaisin valtakuntaan, herra
Niilo, niin te tahdotte samaa kuin herra Eerik!"
"Herra Eerik Akselinpoika…! hänkö yhtyisi minuun Kaarlo-kuninkaan puolelle?" huudahti Niilo läpitunkevasti tarkastaen Ollia.
"Hän tahtoo sitä!" vakuutti tämä.
Niilon silmät lepäsivät kääntymättä miehessä, ja puoleksi epäilevä hymy päilyi hänen huulillaan. Hän näki niin tarkkaan edessään tuon mahtavan ritarin, joka alttarin edessä oli puhunut aivan päinvastoin, kuin hänen uskottunsa tässä vakuutti, eikä hän sillä hetkellä voinut selittää itselleen, kuinka sellainen muutos oli voinut tapahtua, vieläpä sen perästä, kun hän oli arkkipiispan voittanut. Olli puolestaan näkyi osaavan lukea sen, mitä ritari mietti, ja hän lisäsi aivan hiljaa, mutta suurella äänenpainolla joka sanalla:
"Herra Eerik on muuttunut siitä kuin viimeksi kanssanne puheli… hän on nyt samaa mieltä kuin te, että ainoastaan Kaarlo-kuninkaan kautta valtakunta voi pelastua."