"Ja kun asiaa oikein joka puolelta katsotaan", lausui veli hymyillen, "ei asia lopulta lienekään muun kuin unhottamisen arvoinen."
"Jumala paratkoon, en luule niin!" vastasi Eerik. "Vaikka kyllä asia todella näyttää niin vähäpätöiseltä, että melkein yhdyn sinun käsitykseesi. Se koskee muuatta yksinkertaista asemiestä, erästä herra Niilo Sturen miestä, en tällä hetkellä tiedä sitäkään, elääkö hän vai onko kuollut… Hän joutui käsiini Östenin sillalla, kun ottelimme herra Eerik Kaarlonpojan kanssa. Tahdoin lähettää hänellä sanaa Niilo-herralle, mutta silloin hän alkoi puhua sellaisella nuotilla ja selittää niin toimessaan lakia ja asetuksia, että panetin hänet paikalla tyrmään taas."
"Niilo Sturen miehet ovat ihan minun mieleisiäni!" sanoi Iivari. "Mikä tämän nimi on?"
Eerik oli sen unhottanut, mutta Olli Råd muisti sen varsin hyvin ja sanoi sen. Hänen nimensä oli Hollinger. Iivari muistutteli tätä miestä ja huomasikin tuntevansa hänet. Hän oli monesti haastellut hänen kanssaan Penningebyssä.
"Kuten sanon", jatkoi Eerik, "olin ihan unhottanut miehen, kun kaniikin lähettiläs tuli antaen herransa puolesta tietää jotenkin samaa kuin mies itsekin oli puhunut, nimittäin että jos jotakin odottamatonta tapahtuisi hänelle, tapahtuisi jotakin odottamatonta minullekin ja minun suvulleni."
"Mitähän se olisi…?"
"Niin siinäpä kysymys!… Kaniikki makaa kuolemaisillaan Upsalassa, mutta hän tiedusteli Hollingeria ja antoi minun tietää, että jos hiuskarvakin taitetaan Niilo Sturen miehiltä, jotka olivat vallassani, niin tulisi se odottamaton tapahtumaan. Hänen hallussaan oli papereita, jotka hän näyttäisi heti tervehdyttyään, ja nämä paperit koskevat Hammarstadin Briita-rouvaa."
Iivari vaipui vuorostaan ajatuksiinsa, mutta kohotti äkkiä päänsä nauraen.
"Mitä veljentyttäreemme tulee, niin vastatkoon hän itse teoistaan… Mitä se meitä liikuttaa…! Mutta mitä Hollingeriin tulee, yhdyn hurskaaseen kaniikkiin. Se mies on liian hyvä mätänemään Tukholman linnan tyrmässä!"
"Sinä et tunne asiaa tarkoin, Iivari!" vastasi Eerik innolla. "Briita-rouvan asia koskee meitä hyvin läheisesti. Kautta elämäni, isäimme kilpeen ei saa tulla pilkkuakaan, jos haluamme sitä pitää pystyssä Ruotsinmaassa! Menetetty oikeudenkäynti… ja tämä asia on sellainen, että sitä ei voi puolustaa, sen näkee jo miehen varmuudesta… sellainen oikeudenkäynti vetäisi meidät heti pois valtakunnan ensimmäiseltä sijalta!"