"Hm!… minä arvelen, että Briita-rouva lienee jo siksi pahoin merkitty, ettei kukaan huoline siitä, menettääkö hän jonkun oikeudenkäynnin vai ei… Oikeus on aina oikeus, veli Eerik!"
"Mutta tässä on enempi kysymyksessä kuin Briita-rouvan oikeus, Iivari! Ja sen tahdon sanoa, että ennemmin uhraamme kaiken, ennenkuin luovumme siitä vallasta, joka meillä nyt on!"
"Valtakunnan toiselta sijalta!" sanoi Iivari. "Niinpä kyllä, pitäkäämme se… mutta olen sitä mieltä, että kuninkaan palaaminen painaa siksi paljon meidän eduksemme, ettei yksi menetetty oikeudenkäynti Briita-rouvan tähden voi meiltä viedä kunniaa ja kansan kiitollisuutta."
"Voi veliseni", sanoi Eerik tehden torjuvan liikkeen. "Voi; kuinka vähän tunnet näitä ruotsalaisia, Iivari. Kysy rahvaalta nyt ensi käräjissä, kuka on tuonut kuninkaan takaisin valtakuntaan niin he vastaavat yhdestä suusta: herra Niilo Sture, eikä kukaan muu."
"Niilo Sture!" toisti Iivari pitkään…
"Kysy kuninkaalta itseltään, niin saat saman vastauksen."
"Niilo Sture!" lausui Iivari taas.
"Sen saat nähdä tänä iltana", jatkoi Eerik ihan lämpimänä, "saat sen nähdä ja kuulla kuninkaalta itseltään, kun ritari tulee linnaan. Kuningas on katsova häntä vapauttajakseen, kuten hän sanoo. Ja sanoppa sitten, onko sinulla vieläkin samat ajatukset Akselinpoikain asemasta Ruotsissa… Ei, asia on varmasti niin, että meidän täytyy pitää joka suuntaa silmällä. Me olemme peräytyneet, mutta katsokaamme, ettei meidän tarvitsisi sen kauemmaksi peräytyä, kuin että kuninkaankruunu meitä paraiksi varjoo. Meidän pitää osata olla niin, ettei kuningas ainoastaan näe meitä, vaan että hän näkee meidät ennen kaikkia muita…! Etkö älyä, veljeni, että se päätös, joka neuvoston täytyy tehdä sinun eduksesi, sisältää saman, mikä kuninkaan testamentinkin täytyy sisältää!"
Iivarin kasvot kävivät yhä vakavammiksi, kuta etemmäksi veljensä ehti ja kuta enemmillä perusteilla hän tuki mielipidettään.
"Kuninkaan testamentti", jatkoi Eerik, "on niin sanoakseni ainoa, mikä hänellä enää on tehtävänä. Mutta sen täytyy sisältää, että hän jättää valtakunnan sinun haltuusi. Ja jotta juuri tämä eikä mikään muu tulisi sen sisällykseksi, on tarpeen, että sinä tai minä aina olemme kuninkaan nähtävissä ja että hänen korvissaan aina kuuluu puhe, että Akselinpojat yksin jaksavat pitää yllä ruotsalaista kuninkuutta! Siksi juuri pidänkin niin kiinteästi siitä kiinni, että Hammarstadin rouvan teko vaiennetaan, mikä se lieneekin, ja ijäti kadun, että niin saatoin unhottaa tuon asemiehen…"