Olisi tietysti ollut helppo asia saada selville, vieläkö Hollinger oli Tukholman linnassa, jos se olisi vielä ollut Eerik-herran käsissä, mutta nyt oli tiedustelukin tehtävä hyvin varovasti. Olli Råd oli kuitenkin siihen sovelias mies. Hänen piti heti lähteä linnaan, ja tulla sitten Eerik-herran palatessa häntä kohtaamaan tämän talolle.
Tämän jälkeen vetivät ritarit viittansa hartioilleen ja läksivät linnaan kuninkaan kemuihin.
Siellä oli paljon ritareja, rouvia ja neitoja koolla, ja kuningas kulki toisen luota toisen luo haastellen nuoruudestaan vanhempain kanssa ja hymyillen ystävällisesti nuorille. Näki, kuinka onnellinen hän oli, vaikka pää olikin kalju ja hapset ohimoilla hohtivatkin hopean karvalle. Kukaan olisi kuitenkin tuskin voinut tuntea tätä kumaraista vanhusta, entistä marskia, aikansa kauneinta miestä Ruotsissa, jonka rinnalta Eerik Pukenkin täytyi väistyä, ja joka otatti mahtavan drotsin Krister Niilonpojan kiinni Räfvelstassa. Pitkät, palaamattomat vuodet erottivat nykyisiä aikoja niistä kultaisista päivistä, jolloin hänen nerokas voimansa riitti aina ja kaikkeen.
Vähänväliä vilkaisi hän ovelle ikäänkuin jotakin uutta vierasta odottaen. Jos joku sattui tulemaan, pysyi leppeä hymy edelleen hänen huulillaan, mutta hyvin voi huomata, ettei tulija ollut se, jota hän odotti.
"Nyt olemme saaneet varmaan tietää, että teidän veljenne on Borgholman linnassa", sanoi hän ritari Krister Pentinpojalle (Oxenstjernalle), arkkipiispan veljelle, joka oli sopinut kuninkaan kanssa ja oli nyt hänen kutsuissaan linnassa.
Ritari kumarsi ja vastasi, että hänkin oli saanut siitä tiedon.
"Mitenkä luulette siis, Krister-herra", kysyi kuningas hyvänsävyisesti hymyillen, "pyrkineekö hän vielä kirkkoonsa takaisin?… Nähkääs, minun iltani on käsissä, ja minä tahtoisin mielelläni, että me, veljenne ja minä, tulisimme sovintoon, ennenkuin täältä eroomme!"
"Tähän kysymykseen, herra kuningas", vastasi ritari karttaen, "voinee tuskin kukaan muu vastata kuin veljeni itse!"
"Minä kysyn sitä häneltä itseltään!" vastasi kuningas, lisäten, kun ritari katseli häntä vilpittömällä kummastuksella, "pidättekö sitä niin ihmeellisenä, ritari?… Ettekö ole nähnyt, että kun synkät pilvet ovat taistelleet taistelunsa taivaalla, niin ne laskeuvat virvoittavana sateena maahan? Sen luulisin meillekin sopivaksi, herra Krister… Tulevat sukupolvet iloitsevat ehkä enemmän meidän kädenlyönnistämme, kuin ihmettelevät hänen valtavaa otteluansa Ruotsin kuninkaan kanssa! Vai mitä te sanotte, herra Eerik?"
Kuningas kääntyi Eerik Akselinpoikaan, joka oli lähellä, ja teki selkoa keskustelustaan Krister-herran kanssa.