"Minun mielestäni", vastasi Eerik-herra, "täytyy sellaisten sanain kuninkaan huulilta olla Krister-herralle mieluisia kuulla. Ne osoittavat, että te todella haluatte sopua ja rauhaa valtakuntaanne, Kaarlo-kuningas."
"Toivoisin, että veljenikin näkisi ja kuulisi, mitä minä nyt näen ja kuulen!" lausui Krister-herra, kun sekä kuningas että Eerik-herra käänsivät katseensa häneen.
"Teidän ei tarvitse olla sovinnostanne osaton, herra Krister", lausui kuningas. "Te saatte itse viedä viestini veljellenne ja tuoda minulle takaisin hänen vastauksensa. Teettehän sen?"
Ritari kumarsi ja kuningas astui Eerik-herran kanssa pari askelta etemmäksi saliin.
Silloin avattiin ovi, ja eräs asepoika ilmoitti Niilo Sturen saapuneeksi.
Kuninkaan ulkomuoto ja käytös tätä lausuttaessa teki äkkiä suuren vaikutuksen kaikkiin läsnä oleviin. Hymy katosi kerrassaan hänen huuliltaan, ja hän seisoi vakavana ja juhlallisena kuin henki-ilmestystä odottaen. Jokaisen valtasi ihmetys, ja saliin tuli sellainen hiljaisuus, että olisi voinut kuulla oman hengityksensä.
Mutta kynnykselle ilmestyi Niilo Sture, puettuna tummansiniseen samettinuttuunsa, vyöllään yksinkertainen, kullalla ommeltu vyö. Hänen rinnallaan kulki kaunis Briita-rouva, joka vaivoin saattoi pidättää liikutustaan nähdessään ijäkkään kuningasvanhuksen. Hän ei ollut tätä nähnyt sitten häittensä, jolloin Kaarlo vielä oli kuninkaallisuutensa täydessä loistossa, ja nyt hän oli raihnainen vanhus, jonka katse ainoastaan vielä muistutti entisiä päiviä. Vanhempain perässä tulivat pojat, leppeä Mauri, äidin kuva vaaleine kiharoineen, ja voimakas ja tulinen Svante, jonka tumman tukan alta loisti säihkyvät silmät.
Kesti kotvasen, ennenkuin kuningas tointui siitä omituisesta mielentilasta, johon hän joutui Niilon ja Briitan tullessa ja joka tuntui näistä ylen tuskalliselta. Niilo ajatteli, kuinka monesti oli tullut kuninkaan luo tämän ollessa yhtä kylmä ja jäykkä kuin nytkin ja kun syytä siihen oli yhtä vähän kuin nytkin.
Hän astui hiljaan eteenpäin ja tunsi vaimonsa vapisevan kuin kuumeessa.
Äkkiä kuninkaan katse kirkastui, sen kovuus suli pois, ja kuta lähemmäksi ritari tuli, sitä lempeämmäksi muuttuivat kuninkaan kasvot.