Kamalalla sydäntäsärkevällä huudolla vaipui neito hänen jalkainsa juureen kuin eloton kasa. Tämä ehkäisi murhaajan työn. Hän kumartui alas laskien kätensä uhrinsa sydämen kohdalle.
Voi, se tykki vielä, mutta sielu vaipui takaisin unelmainsa maailmaan. Mutta sieltä oli nyt riemu poissa, ainoastaan mustat laineet kuiskailivat Steen Sturen nimeä ja lauloivat hänen rakkautensa hautauslaulua.
II.
Käärmekuninkaan kylvös.
Neiti Päivänsäde katselee kuvaansa järvessä ja huokailee levottomissa aavistuksissa nähdessään kauneutensa. Mutta kuningas lohduttaa häntä piirtäen ristin hänen oikeaan käteensä oman rakkautensa ja hänen uskollisuutensa merkiksi. Silloin neito astuu kuninkaan kartanolle ja kampaa ja solmii tukkaansa kullankeltaista.
Silloin tulee käärmekuningas häntä viettelemään. "Onko sinulla kultakruunua siihen pantavaksi?" — kysyy hän, mutta se viettelys ei mitään vaikuta. Hän antoi neidolle silloin taikajuoman; neitonen silloin kalpeeksi ja mustaksi käy, ja siitä päivästä ei häntä enää näy. Mutta käärmekuningas tiesi, mihin hänet oli haudattu, ja kaivoi hänet haudasta ja vei hänet maahansa ja antoi hänelle taikajuomia monta, että hän heräsi ja virkosi taasen kauniiksi ja hyväksi neitoseksi.
Neidon kotimaahan tuli suuri suru, ja kuningas, neidon mies pukeusi pyhiinvaeltajapukuun ja ratsasti käärmekuninkaan kaupunkiin. Siellä hän näki Päivänsäteen, mutta hänellä oli hansikas kädessä, kun hän tarjoili viiniä käärmekuninkaan linnassa. Silloin löi valepukuun puettu kuningas hansikkaansa pöytään ja puhui rohkeita sanoja ja vaati, että Päivänsäde tarjoisi viiniä paljain käsin.
Käärmekuningas hansikkaan pöytähän lyö:
"Tuo röyhkeä liian on vaeltajan työ!"
"Jos röyhkeä tämä on vaeltajan työ,
Niin röyhkeempi katkaista nukkuvan yö!"
Päivänsäde paljastaa silloin kätensä ja siitä taika raukesi. Pyhiinvaeltajaksi puettu kuningas nostaa hänet ratsulleen ja vie hänet kotiin maahansa takaisin.