Hänestä tuntui silloin kuin seisoisi Eedenin yrttitarhan portilla, josta vartioiva enkeli laski välkkyvän miekkansa alas laskien hänet sisään. Maa, taivas sulivat yhteen, ja hän liiteli keveästi vahvoin siivin lemmittynsä rinnalla äärettömäin onnen avaruuksien läpi korkeimman rakkauden istuinta kohti.
"Kuole!" lausui silloin syvä, kumea, soinnuton ääni, ja karkea käsi tarttui silloin Ingeborgiin temmaten hänet ritarin vierestä keskelle lattiaa.
Se oli Sigge. Hän syöksyi sisään silmät hurjasti pyörien, kädessään verinen miekka. Brodden näkeminen oli saattanut hänet raivoon, ja sen lisäksi oli hän epätietoinen, oliko kaniikin suu ijäksi sulettu, vai vieläkö hänen sielunsa kerran puhuisi ja syyttäisi.
Oven ulkopuolella oli venemies yhä odottanut uskollisesti. Mutta hänelle sanaakaan lausumatta, jopa melkein huolimatta katsoakaan, oliko hän siinä vai ei, riipaisi hän oven auki ja syöksihe tyttöraukan päälle.
Ingeborg ei näyttänyt uhkaavaa vaaraa tajuavan. Hänen sininen taivaansa tosin himmeni, hymyilevä saari kukkineen vajosi syvyyteen ja laineet rupesivat taasen kuohuten loiskimaan, mutta surman sana: kuole, ei ollut vielä saapunut hänen tajuntaansa. Hän seisoi posket kalmankalpeina, mutta hänen suunsa hymyili vielä ikäänkuin sanoakseen: mitäpä huolin maasta ja taivaasta riemuineen, kun minulla on rakkauteni.
"Sinun pitää kuolla, kurja!" ärjyi miehen raaka ääni, ja murhaaja pudisti häntä, ikäänkuin siten karkoittaakseen henkeä lähtemään tuosta hennosta ruumiista.
"Haha-ha! Sinä kavala nainen!" jatkoi hän nauttien saatanallisesta pilastaan turvattoman kanssa, kuten tiikeri verisen saaliinsa rääkkäämisestä, "sinä luulit olevasi minua viekkaampi, sinä näljäinen käärme, mutta minä murskaan sinun pääsi kantapäälläni… Katso, tyttö, minä olen se arkkipiispan asemies, joka olen vannonut surmaavani Niilo Sturen…! Nyt sinä pääset edeltä, että hän saisi seuraa!"
Hän heilautti lyhyttä miekkaansa, ja pari veripisaraa tipahti silloin
Ingeborgin kalpeille kasvoille.
"Kas noin, hyvä on", huudahti Sigge silloin, "siinä on pari pisaraa kuoleman tervehdysmaljasta… Nyt saat tyhjentää sen pohjia myöten!" ja hän kohotti miekkansa.
Mutta nyt heräsi Ingeborg lumouksestaan, ei kuitenkaan enempää, kuin että hän näki murhaajan ja kohotetun miekan ja kuuli hirveän äänen hänelle puhuvan.