Niilo Sturelle oli onnettomuudeksi, että hän esitti samana päivänä, vaikka vähän myöhemmin kuninkaalle halunsa lähteä Länsigötanmaalle. Pieni kajastus entistä kovuutta ilmeni silloin kuninkaan katseesta ja hänen äänensä oli hieman kylmä. Mutta hän tarttui kuitenkin ritarin käteen lausuen:
"Tahdotte siis jättää meidät, juuri kuin riemun malja tarjotaan täysinäisenä hyvälle ystävällenne?"
"Ystävyyden vuoksi hyljään ilon!" vastasi Niilo, joka oli myöskin varma päätöksessään. Hän lisäsi katsoen kuninkaaseen: "jos ajat olisivat toiset, niin luulen, että te itsekin, Kaarlo-kuningas, seuraisitte minua tälle matkalle. Vanha ritari lienee kylläkin sielumessun ansainnut sielunrauhansa vuoksi!"
Kuningas liikutti päätään eteen- ja taaksepäin ja sanoi kotvasen perästä:
"Lähtekää sitten, ja Jumala kanssanne, Niilo… kenties, kenties ojennan sinulle nyt viimeisen kerran käteni!"
Hänen katseensa oli tutkiva ja syvä, mutta Niilo ymmärsi kuninkaan sanat aivan väärin. Sillä kuningas tahtoi häntä koetella. Jos tuossa hämärässä syytöksessä ritaria vastaan oli perää, niin täytyi olla selvää, että hän olisi antanut jonkun muun toimittaa asian voidakseen itse jäädä kuninkaan luo etujaan valvomaan. Voi sinua, kuningas raukka, ettet vielä haudan reunallakaan oppinut oikein tuntemaan tätä miestä, jonka sydämessä ei vielä milloinkaan ollut omanvoitonpyynti sijaa saanut!
Ritari tarttui kuninkaan käteen sanoen:
"Siitä Jumala varjelkoon, kuningas… Teillä on vielä paljon tekemättä! Toivon varmasti että näen teidät vielä, ja että te saatte elinpäivänne ehtoon rauhallisemman, kuin tämän vuoden alku on ollut!"
Niilo Sture lähti.
Kuningas seisoi kauan hiljaa ajatuksiinsa vaipuneena. Hän ei voinut nähtävästi päättää, mikä tässä asiassa oli totta mikä valetta. Vanha horjuvaisuus oli jälellä, heikkous oli sama kuin ennenkin, vaikka otsa oli valoissa ja päälaki valkeana. Kuinka hän koettikin ajatella ja selvittää tätä sotkeutunutta vyyhtiä, niin jäi Steen kuitenkin hänen silmissään syyttömästi vääryyttä kärsineeksi, ja vaikka Niilo oli hänelle rakas, ei hän voinut saada mielestään, että tämä jalo ritari nyt toimi hyvästi harkitun suunnitelman mukaan. Mutta sittenkin kuningas vielä epäröi, kumman asettaisi etusijaan. Niilo Sture olisi kuitenkin mies paikallaan Ruotsin valtakunnan päämiehenä!