"Olen", vastasi tämä katsoen kummastuneena nuorukaista ja kysyi ystävällisesti: "mitä tahdot minulta?"
"Jumalan nimessä, ankara herra", vastasi poika, "henkenne on vaarassa… en voi sanoa enempää, mutta rientäkää pois täältä, minä kerron sitten kaikki… Tulkaa perässäni, murhamiehet voivat tulla minä hetkenä hyvänsä!"
"Rakas ystävä", vastasi Niilo hymyillen säikähtyneelle pojalle, "mikähän vaara minua voisi täällä kohdata… tämä on pyhä paikka."
Muutkin kirkossa olijat hymyilivät. Nuorukainenhan oli ilmeisesti pelosta mieletönnä. Vuorimiehet tosin pelkäsivät kavallusta rakasta päällikköänsä vastaan, mutta aivan toisella tavalla kuin tämän talonpojan esittämä. Samaa arvelivat Niilon koetellut asemiehet, Brodde ja Hollinger, jotka seisoivat vuorimiesten sivulla. He olivat tunnetut suorastaan hämmästyttävästä tarkkanäköisyydestään, mutta hekään eivät voineet käsittää, mikä vaara tässä voisi ritarin henkeä uhata.
Poika huomasi nyt, että hänen täytyi puhua selvemmin, että häntä uskottaisiin. Hän kertoi senvuoksi, mitä oli tapahtunut ja mikä oli saanut hänen lähtemään pikaratsastuksella Skaraan.
"Olen Bjurumista", sanoi hän, "ja siellä makaa eräs teidän miehiänne kuoliaaksi ruhjottuna… hänen nimensä oli Faste; hän minut lähetti…"
Nyt heräsi kuulijoissa tarkkaavaisuus. Etupäässä koski tieto Hollingeriin. Hän astui eteenpäin ihan talonpojan viereen. Mutta Niilo kysyi Broddeen katsoen:
"Eikö Faste ollut mukanamme koko matkan tänne tultaessa?"
"Hän pyysi Örebrossa minulta lupaa lähteäkseen Visbyhyn, jossa hänellä on sukulaisia; hän sanoi matkustavansa erään kuolemantapauksen tähden… Minä kielsin, mutta tiedättehän, millainen mies hän oli. Hän osasi tapella kahden edestä, ja hän voi kyllä olla niin huolimaton itsestään, että hän ymmärtää kiellon myöntämiseksi, sillä seuraavana päivänä Örebrosta lähteissämme oli hän kadonnut… En ole siitä mitään maininnut, ja te olette matkustanut Briita-rouvan kanssa edellä, ettette ole huomannut hänen poissaoloaan. Minä tahdoin jättää asian selvittämisen siksi kun hän palaisi…"
"Toden totta, täällä on huuhkajia puissa!" huudahti Hollinger nyt. "Faste-raukkani näki ne jo etäältä… Mutta te saatte kiittää häntä siitä, että olette välttänyt suuren vaaran, herra Niilo, siitä olen niin varma, että panen punaisen vereni siitä pantiksi… Yöllä tuli Faste Örebrossa luokseni ja kuiskasi: 'uskotko minusta pahaa?' — Minä nauroin työntäen hänet luotani. Mutta hän kuiskasi vielä: 'sinä, Hollinger, ja Niilo-herra, olette tehneet hyvää minulle, minä tahdon sen teille palkita!' — Niin hän sanoi, ja sitten en häntä enää nähnyt… Nyt on neuvoni, että olemme varuillamme! Sillä varmasti uhkaa vaara meitä, ja Faste on mennyt teidän tähtenne kuolemaan…"