Leppeä Mauri asettui hänen rinnalleen koettaen rohkaista häntä hellällä rukoilevalla katseella. Vieressä seisova Svante pui nyrkkiä ja hänen säihkyvät silmänsä salamoivat vihasta.
Brodde, Hollinger ja Erkki veivät jo kätensä miekan kahvaan, ja vuorimiehet olivat uhkaavan näköisiä.
Ritari seisoi keskellä miesjoukkoa, näöltään säilyttäen koko tyyneytensä. Hänen huulillaan oli kysymys, mutta ennenkuin hän ehti sanaakaan lausua, astui Sturein vaakunalla varustettu mies esiin. Hän käyttäytyi aivan herrasmiehen tavoin, jonka valtaa ei muka kukaan uskaltanut eikä voinut vastustaa.
Hänen vieressään seisoi mustaan viittaan puettu mies, jonka teräviä piirteitä valaisi syvistä kuopista kaksi läpitunkevaa silmää. Niilo tunsi heti nöyrän veranleikkaajansa, Luukas-mestarin. Hän huomasi kyllä, että miehen ryhti oli toinen kuin ennen, Tukholmassa ollessa, mutta hän ei voinut vieläkään uskoa muuta kuin että miehet olivat saaneet selville hänen vihamiestensä kavalat juonet ja tulleet niiden perässä ollakseen vaaran hetkenä saapuvilla. Ja kesken ristiriitaisia ajatuksiaan iloitsi hän nähdessään Steen Sturen kilpimerkin. Se ei suinkaan voinut milloinkaan olla kavaltajan rinnalla. Tämä mies ja veranleikkaaja olivat hänen pelastajansa. Hän odotti vaan, että se mies, joka nähtävästi oli kuninkaan väen käskijänä, antaisi käskyn ottaa murhamiehet kiinni.
Mutta sitä käskyä ei kuulunut. Sen sijaan kääntyi mies suoraan häneen katsellen röyhkeästi ympärilleen.
"Nyt olette kaikki merrassani!" huudahti hän hieroen perkeleellisellä tyytyväisyydellä käsiään yhteen. "Ha, sinä Haukka, tällä kertaa ei nokkasi ulotu minun kypärääni asti, ennenkuin pääsi vierii jalkaisi väliin… Toivoisin vaan, että vanha herrani, herra David Pentinpoika, Jumala armahtakoon hänen sieluansa, olisi täällä… Hänen silmänsä saisivat riemuita teidän hurskaan laupeista silmäyksistänne!"
Niilo Sture rypisti kulmiaan, mutta Hollinger juoksi esille käsi nyrkissä aikoen lyödä maahan kavaltajan. Silloin ritarin otsa heti tasoittui, ja hän laski rauhoittavasti kätensä miehen olalle. Miehen sanoista päättäen ei hänellä tässä ollut odotettavana sellaista, joka voi hänen vihaansa herättää. Paikan pyhyyskin kielsi häntä käyttämästä väkivaltaa väkivaltaa vastaan.
"Rakas ystävä", sanoi hän Siggeen kääntyen, "miksi tulet Jumalan pyhään temppeliin miekoilla, keihäillä ja pahoilla sanoilla? Jos sima nousee liiaksi päähäsi, niin eikö se haihdu sieltä Herran alttarin ääressä?"
"Kuten sanot, Niilo Sture!" ärjäsi mies, "kerran nousi sima päähäni, ja sitä en milloinkaan unhota… Sen siman olivat sinun palvelijasi tehneet, mutta nyt ovat osat niin vaihtuneet, että sinä ja he saavat sen maksaa… Muistatko Ekolsundia ja taistelua Enköpingin tiellä!… Luulen, että siinä taistelussa kaatui tuo ritari, joka tuossa lepää… Siitä asti olen kalpaani hionut, ja nyt se juokoon verta kylliksensä vihdoinkin… Mutta järjestys vallitkoon, ja mieltäni ilahuttaa pehmentäissäni oikein sinun mielesi… Kuuleppa siis, mitä minulla on sinulle sanottavaa!"
Hän kääntyi erääseen keihäsmieheen viitaten häntä luokseen.