Hän ei ollut saanut hetkeäkään rauhaa nähtyään mihin valheen ja kavaluuden verkkoon hän ja hänen jalo, väärinymmärretty ystävänsä oli kiedottu. Hän läksi Tukholmasta niin kiireesti kuin hevonen voi rientää Skaraa kohden päästäkseen Niilo Sturen puheille. Hän oli kuullut petollisen palvelijansa viimeiset sanat, ja hän käsitti silmänräpäyksessä hetken suunnattoman vaaran.
Sigge lennähti takaperin. Hänestä oli kuin taivas olisi haljennut hänen päänsä päällä ja koston enkeli olisi pannut välkkyvän miekkansa pistävän kärjen hänen rintaansa vasten. Steen Sturen saapumista oli hän kaikista vähimmin odottanut, ja ensi säikäyksessään menetti hän niin peräti kaiken älynsä, että katsoi kaiken jo kerrassaan menetetyksi. Jos hän olisi vähänkin katsellut ympärilleen, olisi hänen täytynyt huomata, ettei peli ollut suinkaan vielä menetetty, vaan että hän päinvastoin olisi voinut saada kaksinkertaisen voiton käyttämällä miestensä enemmyyttä hyväkseen ja ottamalla kiinni nämä molemmat, Ruotsille niin kallisarvoiset, ritarit. Gumme, joka osasi paremmin säilyttää kylmäverisyytensä, älysi heti, ettei ritari ollut voinut aivan monilukuisella miehistöllä saapua, ja yritti kuiskata siitä sanasen Siggen korvaan, mutta tilaisuus luiskahti hänen käsistään.
Kuninkaan asemiehet, jotka olivat ainoastaan vastenmielisesti lähteneet tälle vainomatkalle Siggen kanssa Niilo Sturen henkeä vaanimaan, tottelivat oitis Steen Sturen käskyä, ja ottivat kiinni sekä Siggen että Gummen.
Kun tätä Steenin käskyä täytettiin, lähestyi hän itse Niiloa.
"Niilo", sanoi hän, syvästä liikutuksesta vapisevalla äänellä, "olen nyt edessäsi uskottomana ystävänä, olen pahoin rikkonut sinua vastaan, mutta tahdon verelläni rikokseni korvata…"
Hän ei ehtinyt jatkaa, sillä Niilo meni hänen luokseen, tarttui hänen käteensä sekä katsoi häntä silmiin miehekkäällä lämmöllä, joka voi sulattaa rautaisenkin sydämen.
"Tätä hetkeä", sanoi hän, "tulen todellakin muistelemaan yhtenä elämäni onnellisimmista!… Jumala taivaassa olkoon ylistetty, joka avasi silmäsi ja antoi uskollisen ystävän minulle takaisin!"
Kyyneleet puhkesivat hänen silmistään, ja sulkeissaan ystävänsä syliinsä, kuuli hän tämän nyyhkivän kuin lapsen. Kaikkein sydämet sykkivät ilosta. Pyhimyksen kuvakin, joka oli aivan heidän kohdallaan seinässä, näytti hymyilevän taivaista rauhaa.
Ensi liikutuksen tauottua, kertoi Steen kuninkaan kuolemasta ja sen yhteydessä sattuneista tapahtumista. Samalla hän kertoi, mikä oli hänen sydämensä niin sulkenut, ja mikä taas oli jään sulattanut.
Sitten hän otti esiin kultaisen kaulaketjun ja antoi sen Niilolle.