"Tätäkin olen kantanut!" sanoi hän. "Aina Upsalan onnettomasta päivästä asti on se ollut kaulassani… Kuolevan kuninkaan sammuva silmä havaitsi sen, ja hän sanoi minulle, että se oli sinun taikakorusi…"
Niilo Sturen katse välähti ihmeellisesti tämän kaulanauhan nähtyään. Sen joka rengas sisälsi hänelle muiston menneistä päivistä. Kirkkaimpana niistä näki hän kuitenkin piispavanhuksen kuvan sellaisena, kun hän oli heidän viimeistä kertaa toisiaan tavatessa Tynnelsön linnassa. Hän muisti myöskin ne sanat, jotka piispa silloin lausui, ja lupauksen, jonka hän itse vannoi. Mutta kun hän katseli korua ja muisteli piispavanhuksen sanoja, lausui ystävä:
"Kuningas antoi linnat minun käsiini ja uskoi valtakunnan minun haltuuni… mutta minä tiedän, mikä kuninkaan sisin ajatus oli, ja sen tahdon tässä lausua. Minä luovutan sinulle linnat, Niilo, ja kolmen lumpeenlehteni nimessä vannon uhraavani henkeni ja vereni sinun puolestasi, vaikkapa tahtoisit nostaa Ruotsin kruunun päähäsi ja tulla minun kuninkaakseni!"
Niilo Sturen katse salamoi, ja hänen otsansa synkistyi, ikäänkuin hän olisi kuullut muita sanoja kuin niitä, jotka hänen ruumiillinen korvansa kuuli. Hän kuuli piispan äänen puhuvan, ja pyhät muistot häilyivät hänen silmissään ritarin puhuessa. Ruotsin onni vaati miestä, joka voi uhrata itsensä ja kieltäytyä kaikista omista eduistaan, vieläpä kuninkaankruunustakin — niin oli piispa puhunut. Ja kun hän kysyi Niilolta: "voitko uhrata kuninkaankruunun Ruotsin tähden, kuten olet uhrannut kaulaketjun itsesi tähden?" — oli hän vastannut myöntävästi.
Ja nyt hän seisoi kaulaketju kädessään tässä, ja kuninkaankruunu välkähteli hänen päänsä päällä. Pysyisikö hän lupaukselleen uskollisena?
Mutta hymy levisi hänen miehekkäille kasvoilleen ja hän kutsui luokseen erään munkeista.
"Täytän ainoastaan erään vanhan lupauksen", sanoi hän ojentaen kaulaketjun hänelle, "samalla kuin Fjalar-ritarin tahdon lahjoittaissani tämän korun pyhän Katariinan kuvalle… Kuninkaankruunua", hän kääntyi Steenin puoleen, "kuninkaankruunua en pyydä, Steen! Toivoisinpa vaan mieluummin, että sekin olisi jollakin pyhimyskuvalla kehottamassa Ruotsin miehiä miehuulliseen voimaan ja rohkeuteen. Ja jos vanha kuningas on antanut Ruotsin linnat ja maat sinun hallittavaksesi, niin en tahdo hänen tahtoansa rikkoa, vaan julistan pyhästi, että Steen Sture astukoon Ruotsin valtakuntaa johtamaan, hän eikä kukaan muu! Sinä kykenet Ruotsia kunnialla hallitsemaan!"
Vuosi tämän jälkeen oli Steen Sture Ruotsin valtakunnanhoitajana Tukholman linnassa. Mutta ystävyys hänen ja Niilo Sturen välillä kesti kaiken heidän elinaikansa.
CARL GEORG STARBÄCK.
Näitten romaanien kirjoittaja Carl Georg Starbäck syntyi Falunissa, Ruotsissa heinäkuun 18 p:nä 1828, vanhimpana viidestä sisaruksesta. Hänen kotinsa oli hyvin toimeentuleva virkamieskoti. Isä oli nimittäin ylimaasmestari s.o. jonkunlainen rautauunien tarkastaja ja rautateollisuuden valvoja Falunin itäisessä ja läntisessä vuoripiirissä. Kodin johto ja lasten kasvatus eivät kuitenkaan olleet isän kädessä, joka oli virkatointensa vuoksi myötäänsä matkoilla, vaan ne olivat äidin huolena, joka oli Suomesta syntyisin ja omalta nimeltään Grotte. Hän oli tarmokas nainen, jonka kasvatusta Carl Georg saa etupäässä kiittää menestyksestään elämässään.