Kaniikki nauroi, mutta nauru tuotti yskän, ja yskä teki hänelle mahdottomaksi kotvaseen vastata.
"Te olette oiva ritari", sanoi hän vihdoin, "ja te olette tottunut katkaisemaan solmun miekallanne, silloinkin kun haluatte päästä kiertoteitä asianne perille. Mutta, nähkääs, jalo ritari, sen opin saatte minulta, että tarkoitus päästetään ainoastaan hätätilassa noin suoraan näkyviin… Se herättää vaan tarpeetonta huomiota, synnyttää epäluuloja ja kehottaa varovaisuuteen, viitaten vastustajaa ryhtymään toimenpiteisiin, jotka saattavat tehdä aikomukset ihan tyhjiksi, tai ainakin häiritsevät niitä ja usein tuottavat vastakkaisia tuloksia…"
"Mitä olette siis tehnyt, Helmich… Te jännitätte uteliaisuuteni kovin kireälle?"
"Olen kehottanut Kaarlo-kuningasta olemaan kokonaan mainitsematta arkkipiispaa antaumiskirjassa."
"Helmich!" huudahti ritari hypäten ylös selvästi mitä kiihtyneimmässä mielentilassa.
Kaniikki ei kiirehtinyt ensinkään tyynnyttämään ritaria eikä vastaamaan siihen moitteeseen, jonka hänen huudahduksensa sisälsi. Hän rupesi hyvin viattoman ja kummastuneen näköiseksi katsoen David-herraan.
"Uskotteko te sitten, herra David", sanoi hän sitten hiljaa, mutta kuitenkin selvästi, "uskotteko te, että Kaarlo-kuningas konsaan siihen ehtoon suostuu, jos se hänestä riippuu?"
"Juuri senvuoksi…"
"Juuri senvuoksi tulee sen tapahtua hänen tahtoaan vastaan…"
"Ajatelkaa, kaniikki, ettei tässä pelata päärynistä ja omenoista vaan Ruotsin valtakunnasta. Rehellisen kilpimerkkini nimessä hakkaan teidät paikalla maahan, jos huomaan että kulette petos mielessä."