Tämä pani molemmat kätensä kupeilleen ja veti syvään henkeään. Hänen ihmettelynsä oli ilmeisesti jo muuttunut ihailuksi, vieläpä siihen määrään, että häneltä puuttui sanoja sitä ilmaistakseen.
"Olemme siis taasen voitolla, jos pikaan silmäämme asemaamme", jatkoi kaniikki ilkeästi hymyillen, "ensiksikin on Kaarlo-kuningas taas ihan yksinään… Se riippuu siitä, miten Eerik Akselinpojan laita on Suomessa; luulen, että on jotakin senkaltaista tekeillä, että häntä ja hänen veljeään Iivari-herraa aiotaan vetää Kaarlo-kuninkaan puolelle, mutta siinäkin on eräs seikka esteenä…"
Yskä keskeytti taas suurella innolla puhuvan kaniikin. Sen sanottua kysyi David:
"Este, kaniikki, este?"
"Niin, este on noissa Akselinpojissa itsessään."
Sitä ei David-herra käsittänyt, mutta kaniikki käytti samoja syitä kuin edellä mainittiin, tehdäkseen sen hänelle selväksi, vaikkei hän voinutkaan silloin peittää väsynyttä ja välinpitämätöntä ilmettä kasvoillaan.
"Nuo Akselinpojat ovat, elleivät merkit petä, ottaneet suuren päämäärän itselleen… he tahtovat tulla ensimmäisiksi miehiksi Ruotsissa, ja kuten muistatte, olikin Eerik-herra jo valtionhoitajana yhdessä veljenne, hänen armonsa arkkipiispan kanssa kuninkaattomuuden aikana, ennen Kristian-kuninkaan maahan tuloa…"
"Nyt on Eerik-herra kuitenkin pysynyt aivan hiljaa Suomessa, vaikka hänelle tuskin sattuisi otollisempaa tilaisuutta kuin nyt pannakseen sellaiset aikeet toimeen!"
"Kun yritetään kiivetä torniin, ankara herra", sanoi Helmich, "ja kun joku tulee koettamaan siepata tikapuut alta, niin mitä silloin tehdään…?"
"Työnnetään tuo joku tieltä pois ja jatketaan sitten taas kiipeämistä!"