"No, mitäs siitä sitten, mitä hänestä huolit, Hollinger?"
"Sitä vaan, jota joka ihminen tekee käärmeen nähdessään… polkea sen kuoliaaksi!"
"Herran tähden poika… jos sinulla on jotakin häntä syyttääksesi, niin tulee sen tapahtua lain mukaan, jos pidät palveluksessani pysymistä jonkun arvoisena… Mutta sanoppa nyt, mitä mies on tehnyt, kun olet hänelle niin kiukuissasi?"
"Se ei koske minua, vaan isääni, joka palveli kuninkaan kartanossa ja sitä ennen marskin luona… Muistattehan sen ajan, herra Niilo, jolloin ensiksi opitte minut tuntemaan, kun olin Hirvellä peränpitäjänä ja annoin sen hypätä syrjään Kristofer-kuninkaan raskaan aluksen tieltä… Sinä yönä, kun olimme eileisin jättäneet kauppalaivan, jossa ritari ja neidot olivat, Musta Joutsen oli sen nimi… muistanette sen herra Niilo… sinä yönä huusi perää pitävä mies minut luokseen pyytäen minua sijaansa, minkä teinkin, sillä kuulin hyvin, että se oli vitaliveljes. Hän hinasi itsensä laivasta mereen ja ui maalle erään vanhan vitaliveljen luo, joka asui yksinäisellä saarella siinä. Mutta sitä ennen hän sanoi, missä tapaisin isäni, jota en ollut nähnyt moneen Herran vuoteen. Hän sanoi hänen olevan marskin luona, joka oli silloin tullut Turusta Tukholmaan kuninkaan käskystä."
Niilo oli jo useita kertoja aikonut keskeyttää miestä, mutta hänen kertomuksessaan oli niin paljon, mikä selitti kohtia, jotka olivat hänelle itselleen hämäröitä, vaikka viheriä ritari olikin kuollessaan yleisesti valaissut näitä asioita, jonkavuoksi Niilo antoi hänen jatkaa.
"Tulin heti maihin tultuamme teidän luoksenne ja pyysin päästä Tord-herran ja teidän mukananne Tukholmaan… sen te lienette unhottanut, vaikka se on jäänyt minun muistiini… En tiennyt, että isäni oli niin lähellä minua, kuin hän oli; hän oli ollut peränpitäjänä Tord-herran laivalla. Minä tulin sitten Tukholmaan ja pääsin marskin palvelukseen. Vähän ajan kuluttua tuli isänikin, ja sitten me olimme yhdessä, kunnes hän seilasi sitä hyvää tietä, joka vie meitä tästä elämästä pois… Mutta siitä en nyt aikonut puhua…"
"Ei, etpä suinkaan… mutta perämies, joka meni siihen saareen…?"
"Oli viheriä ritari; luulin, että te sen tiesitte, vaikken minä itse saanut sitä tietää, ennenkuin rupesin eri seikkoja kokoomaan yhteen ja vertaamaan toisiinsa nyt hänen kuoltuaan. Hänellä oli kummallinen taito tehdä itsensä tuntemattomaksi. Näin usein valkean viitan käyvän isäni luona, sillä isäni oli enemmän ritarin kuin marskin asemies, tämän kuninkaaksikin tultua, mutta en koskaan tuntenut häntä siksi nauravaksi herraksi, jonka omituisuuksille koko maailma hymyili. Mutta jos voisitte arvata, millainen valta hänellä oli isäni yli! En tiedä mitään, jota isäni ei olisi tehnyt, jos ritari olisi käskenyt… he olivatkin yhdessä kulkeneet koko maailman läpi, sekä kristityissä että pakanamaissa."
"Nyt tiedän, että hän oli se mies, Jumala hänen sieluaan armahtakoon, joka minua auttoi sekä Hirvellä että monessa muussa tilaisuudessa", virkkoi Niilo. "Mutta kerro minulle enemmän hänestä ja isästäsi!"
"Niin, te käsitätte hyvin, että minussakin syntyi häntä kohtaan sama kunnioitus kuin isälläni oli, ja kuollessaan vannotti isäni minulla kalliin valan, että kaikissa tottelisin valkeata miestä… Siksi, herra Niilo, täytyi minun auttaa häntä estämään kuninkaan viestin saapumista Penningebyhyn, vaikka se kirvelti sydäntäni ja sai minut tuhannesti kyselemään itseltäni, olisiko isäni tuossa tapauksessa vaatinut minun täyttämään hänen käskyänsä."