Löytyykö Herran kansassa joku, joka uudestaan tahtoisi ristiinnaulita ja julkisesti häväistäväksi saattaa Herraamme? Löytyykö joku, joka Judaksen kanssa tahtoisi myydä mestarinsa tai mennä pois Kristuksen tyköä Demaksen kanssa? Sehän on valitettavasti kyllä helposti tehty. Sinä sanot, sitä en voisi tehdä. Nyt mahdollisesti et sitä voisi. Mutta jos tulet veltoksi, jätät Herran taistelut taistelematta, niin ei tule yksistään helpoksi tehdä syntiä, vaan sinä tulet myöskin varmuudella synnin uhriksi. Voi, kuinka saatana iloitsee, kun hän saa Jumalan kansan lankeamaan syntiin! Silloin hän lyö niin sanoen uuden naulan Kristuksen haavoitettuun käteen; silloin tekee hän veristäväksi tuon heleän valkoisen liinan Kristuksen puvussa; silloin paisuttaa hän rintaansa, saavutettuansa voiton Jesuksesta ja vietyänsä tahtonsa vankina yhden hänen rakastajistansa! Oi ystäväni, jos emme tahdo, että helvetti täten tulisi kaikumaan saatanan naurusta, että Jumalan miehet itkisivät Libanonin cedrien kaatumista, niin valvokaamme rukoillen ja tehkäämme mestarimme tekoja, "hengessä palaen ja palvellen Herraa." —

David oli vapahdettu. Puhun ainoasti teille, jotka olette vapahdettuja ja rukoilen teitä ottamaan varoituksen Davidin lankeemisesta ja siitä velttoudesta ja valppauden puutteesta, joka oli aiheena hänen lankeemiseensa. Lukemattomat kiusaukset ahdistavat joutilasta. Otettakoon huomioon tapa, jolla maalaisväestö pyytää ampiaisia. He kaatavat jotakin imelää nestettä pitkänlaiseen ja ahdassuiseen pulloon. Laiska ampiainen menee sinne, tuntee imelän tuoksun, menee pulloon ja hukkuu. Mutta mehiläinen tulee samaa tietä, ja vaikkakin se pysähtyy hetkeksi taistellakseen, ei se mene sisälle, sillä hänellä on omaa hunajaansa valmistettavana; se on yhteiseksi hyväksi yritetyn työn uhraamista houkutukselle.

Mestari Greenham, puritaninen jumalanmies sai kerran vieraakseen naishenkilön, joka oli hyvin kiusattu. Muutamien kysymysten kautta, jotka koskivat hänen elämänsä tapaa, sai Greenham tietää, että vaimolla oli vähän tekemistä ja sanoi hänelle: "Siinä on salaisuus, että olette niin kiusattu. Sisareni, jos teillä on paljon toimia, voi saatana teitä kiusata, mutta ei voita teitä helposti, ja pian luopuu hän yrityksistään". Toimettomat kristityt joutuvat enimmän kiusauksiin sen kautta, että he kiusaavat saatanaa itseänsä kiusaamaan. Toimettomuus avaa sydämen ovet auki ja pyytää saatanaa astumaan sisälle; mutta jos olemme työssä kiinni aamusta iltaan, täytyy saatanan päästäkseen sisälle, tunkeutua oven kautta. Lähinnä Jumalan armoa ja uskoa ei löydy tätä parempaa kilpeä kiusausta vastaan: "olla ahkera toimessaan, hengessä palava ja palvella Herraa". Teille, jotka vähän teette Kristuksen hyväksi, sallikaa minun muistuttaa, että kerran ette olleet niin kylmiä kuin nyt. Löytyi Davidillakin aika, jolloin sotarummun ääni sai hänen verensä kuohuksiin ja hänellä oli halua mennä taisteluun. Oli aika, jolloin Israelin ala-valtain joukot olisivat saaneet Davidin urhoolliseksi kuin jalopeuran. Oi, mikä näky, nähdä jalopeura muuttuneena! Jumalan urho jää naisten seuraan kotiinsa! Oli aika, jolloin sinäkin olisit hypännyt aitojen ja ojien ylitse saadaksesi kuulla saarnaa ja vähimmän olisit perustanut siitä, jos olisitkin saanut seistä käytävällä koko ajan; mutta nyt ovat saarnat tukalia kuullaksesi, vaikkapa sinulla olisikin pehmeimmät tyynyt allasi istuttavina. Jos oli kokous joko pirtissä tai muualla, niin olit siellä. Niin, sanonet, se oli pelkästä kiihkosta. Siunattu kiihko! Herra kiihoittakoon sinua uudestaan; sillä joskin se oli kiihkoilemista, innostus parempi kuin kuoleman lepo, on parempi saada kiihkoilian nimi kuin ansaita laiskiaisen nimi Kristuksen mehiläispesässä.

Kööpenhaminan piiritys.

Irlannin kveekarit.

Seuraavan omituisen tapauksen kertoo muudan meriupseeri Kööpenhaminan piirityksestä, joka tapahtui lordi Nelsonin johdolla. "Valtavan vaikutuksen", sanoo tämä upseeri, "teki minuun eräs seikka, jonka näin kolme tai neljä päivää kauhean ampumisen jälkeen. Useina öinä ennen kaupungin antautumista, oli pimeys peittänyt seudut kamalan kiväärien paukkinan ja muitten murha-aseitten tuottaman suhinan säestyksellä, noitten murha-aseitten työskennellessä, jotka levittävät häviötä ja tulta ympärilleen. Kauhistavat seuraukset olivat kohta näkyvissä loistavan tulen leimutessa kaikkialla kaupungissa. Rikasten palavat palatsit ja köyhien liekitsevät hökkelit kohottivat liekkinsä korkeuteen; ja kun nuot taajalti hävittävät tulet heijastuivat salmen veteen, loitsivat ne katsojan silmiin laivoilla täytetyn metsän joka oli kaupungin hävityksen todistajana. Murhapoltto jatkuu useita öitä, mutta vihdoin antautuivat tanskalaiset; ja muutamia päiviä tulipalon jälkeen kävelin näitten raunioitten keskellä, jotka olivat jäännöksiä köyhien majoista, rikasten palatseista, tehtaista, korkeista kirkoista ja matalista rukoushuoneista, huomasin keskellä tätä kauhujen paikkaa yksinäisen rakennuksen, joka oli aivan vahingoittumaton; sen ympäristöllä oli kaikki palanut, mutta tämän huoneuston oli tuli jättänyt koskematta, joka oli siellä ikäänkuin Jumalan laupeuden muistopatsaana. 'Kenen nämät rakennukset ovat', kysyin minä. 'Tämä rakennus, vastasi tulkki, on erään kveekarin. Ei hän tahtonut taistella eikä jättää huonettakaan, vaan pysyi sisällä koko ajan, rukoillen perheineen niin kauvan kuin ampumista kesti': Totisesti, ajattelin minä, vanhurskaan käy hyvin. Jumala on ollut kiipesi taistelussa, muurina tulta vastaan, voimakkaana apuna hädässä". Tämä kertomus voi näyttää sepitetyltä, mutta on itse teossa niin historiallinen tapahtuma kuin löytyä voi.

Kerrotaan toinenkin jossakin määrin samallainen kertomus tästä sodasta. "Kohta sen jälkeen kun Kööpenhamina oli antautunut englantilaisille v. 1807, sijoitettiin pienempiä joukkoja sotamiehiä ympäristö-kyliin. Silloin tapahtui eräänä päivänä, että kolme sotamiestä tahtoivat hankkia ruokavaroja läheisistä talonpoikaistaloista. He kävivät useammissa taloissa, mutta ne olivat autioita. Vihdoin tulivat he erääsen suureen puutarhaan, jossa täyteläisten omenapuiden oksat olivat katketa omenien painosta. He menivät puutarhaan portin kautta ja kulkivat sieltä johtavaa tietä sievään talonpoikaistaloon. Talon ulkomuoto osoitti rauhaa ja turvallisuutta; mutta kun he astuivat etumaisesta ovesta sisään, pakeni emäntä ja hänen lapsensa huutaen, takimaisen oven kautta. Talon sisusta osoitti järjestystä ja kodikkaisuutta, joka järjestys voitti kaiken mitä voi odottaa ihmiseltä tällaisissa olosuhteissa ja sen lisäksi maalla. Taskukello riippui seinällä, ja kaunis kirjahylly, joka oli täynnä kirjoja, kiinnitti vanhemman sotamiehen huomion puoleensa. Hän otti kirjan alas: se oli kirjoitettu hänelle tuntemattomalla kielellä, mutta nimi Jesus Kristus oli hänelle luettavana jokaisella sivulla. Samalla hetkellä tuli talon isäntä sisälle samasta ovesta, jonka kautta hänen vaimonsa ja lapsensa olivat paenneet. Eräs sotamiehistä vaati uhkaavien liikkeitten kautta ruoka-aineita: mies seisoi lujana ja liikkumattomana ja pudisti ainoasta päätään. Se sotamies, joka piti mainittua kirjaa kädessään, meni silloin hänen luokseen ja osoitti nimeä Jesus Kristus ja laskien kätensä sydämelleen, katsoi taivasta kohden. Samassa silmänräpäyksessä tarttui talonpoika hänen käteensä, puristi sitä sydämellisesti ja kiiruhti pois huoneesta. Kohta palasi hän takaisin vaimonsa ja lapsensa seurassa, kaikki kantaen maitoa, munia, läskiä j.m.s., jotka hän vierasvaraisesti jätti sotamiehille; ja kun rahoja tarjottiin korvaukseksi, esteli hän ensin ottaa niitä vastaan, mutta kun kaksi sotamiehistä olivat hurskaita miehiä, pakottivat he isännän toverinsa mielipahaksi, ottamaan maksun kaikesta, jonka olivat saaneet. Kun he kättelivät jäähyväisiksi, antoivat nuo hurskaat miehet merkin, että talonpoika panisi kätköön kellonsa. Mutta hyvin ymmärrettävän merkin kautta antoi hän heille tiedoksi, ettei hän peljännyt mitään pahaa, sillä hän luotti Jumalaan, ja vaikka hänen naapurinsa kaikkialla ympärillä olivat paenneet ja pakoretkiensä takia menettäneet kaikki, jota eivät voineet kätkeä, niin ei hiuskarvaakaan hänen päästään ollut kärventynyt, eikä omenaakaan oltu otettu hänen puistostaan". Hän kyllä tiesi sen, että "joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu;" sentähden oli hän sitä mielipidettä, ettei tekisi vastarintaa; ja Jumala, johon hän järkähtämättömästä luotti, ei sallinut hänelle mitään pahaa tapahtua.

On muistettava, että kerran, kauvan sitte, Irlannin protestantteja murhattaessa, asui tuhansittain kveekaria maassa, mutta ainoastaan kaksi heistä tapettiin; ja näillä kahdella ei ollutkaan mitään luottamusta uskoonsa; toinen heistä juoksi pois ja kätkeysi suohon, toisella oli aseita huoneessaan; toiset sitä vastoin kulkivat kaikkialla, noitten raivojen joukkojen keskellä; niin hyvin roomalais-katolisten kuin protestanttien, ilman että heihin kukaan koski, sillä he olivat väkevät Israelin Jumalan voimassa ja pistivät miekan tuppeen, hyvin tietäen, että on väärin taistella lähimaistansa vastaan, sillä onhan Kristus sanonut: "Älkäät olko pahaa vastaan, vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, niin käännä hänelle myös toinenkin." "Älä ole yksistään hyvä kiitollista kohtaan, vaan myöskin kiittämätöintä ja pahansuopaa kohtaan." "Anteeksi antakaa vihollisillenne". "Siunatkaa niitä, jotka teitä vihaavat ja rukoilkaa niitten edestä, jotka teitä vainoovat". Mutta me häpeämme näin tehdä; me pelkäämme luottaa Jumalaan; ja siksi kunnes näin ajattelemme, emme tunne valta-istuimen majesteettia, emmekä voi todistaa Jumalan voivan suojella meitä. "Jumalassa ainoastaan olkoon lepo sielulleni; sillä hän on toivoni".

Uni Jumalan lahjana.

Ruumiillinen uni on Jumalan lahja. Näin sanoi muinen Homerus, kun hän kertoi sen pilvistä laskeutuneena levinneen sotamiesten telttien päälle muinaisen Troijan ympärillä. Ja näinhän lauloi Vergiliuskin kertoen, miten Palinurus uupui uneen laivan etukannella. Uni on Jumalan lahja. Luulemme, että asetamme päämme tyynyille ja annamme ruumiimme mukavasti asettua ja näin aivan luonnollisesti ja välttämättömästi nukumme. Mutta näin ei ole. Uni on lahja Jumalalta; ja ei kukaan ihminen sulkisi silmiänsä uneen, jos ei Jumala asettaisi sormiansa hänen silmäluomilleen — jos ei kaikkivaltias lähettäisi lempeän ja suloisen voimansa vaikuttamaan hänen otsaansa, tuudittaen hänen ajatuksensa lepoon ja antaen tulla siihen suloisen tilaan, jota kutsutaan uneksi. Kyllähän löytyy rohdoksia ja huumaavia aineita, joitten kautta ihmiset saattavat myrkyttää itseänsä, niin että makaavat puolikuolleina, tilassa, jota he kutsuvat uneksi; mutta terveen ruumiin uni on Jumalan lahja. Jumala antaa sen rakkaudesta; hänen hellyytensä tuudittaa meidät lepoon joka ilta; hänen hyvyytensä kietoo pimeän esiripun ympärillemme ja antaa auringon kätkeä polttavan paisteensa. Rakkaus tulee, sanoen: "Nuku suloisesti lapseni, minä annan sinulle unta". Etkö koskaan ole saanut kokea, miltä tuntuu virua vuoteellaan ja turhaan ponnistella saadakseen unta? Kuten Darius'esta sanotaan, siten sinustakin voitaisiin sanoa. "Kuningas lähetti noutamaan soittajansa, mutta uni luopui hänestä". Sinäkin koetat tarttua uneen kiinni, mutta se pakenee: Kuta enemmän ponnistelet nukkuaksesi, sitä varmemmin pysyt valveilla. Terveellisen levon hankkiminen on ulkopuolella omaa voimaamme. Sinä kuvittelet kiinnittäväsi ajatuksesi johonkin määrättyyn asiaan, siksi, kunnes se haihduttaa kokonaan huomiosi ja niin muka nukut; mutta huomaat, ett'et kykene siihen. Kymmensin tuhansin lentää asioita aivojesi lävitse, ikäänkuin koko maailma pyörisi silmiesi edessä. Kaikki, mitä jonkun kerran ennen olet nähnyt, näet hurjassa vilinässä silmiesi edessä. Jos suljet silmäsi, niin näet kumminkin, ja löytyy korvissasi, päässäsi ja aivoissasi asioita, jotka eivät tahdo jättää sinua rauhaan. Uni on halveksinut päänalustaasi, jolla tahdoit kytkeä sen valtaasi. Jumala yksin sulkee samalla tavalla laivapojan silmät huojuvassa mastossa kuin lahjoittaa yksinvaltiaallekin unen mukavassa sängyssään: sillä ei kaikilla ponnistuksillaan, kaikkia tarjolla olevia keinojakaan käyttämällä voisi kuningas nukkua, vaan heitteleytyisi vuoteellaan sinne ja tänne, kadehtien mielessään alhaista orjaansa, jonka pään alle väsymys hyväilevällä kädellään on pehmeän alustan asettanut. Jumala se on, joka virvoittaa sieluamme ja tarjoo meille unta väsyneiden ruumiittemme virkistykseksi, niin että vahvistetuin voimin voimme herätä koittavan päivän vaivoihin.