Viisauden sanoja: Mieleen pantavia kertoelmia

by C. H. Spurgeon

Ei löydy mitään, jolla olisi niin helppo pääsy ihmisen sydämeen kuin ylpeydellä, ei kumminkaan löydy yhtään pahetta, joka useammin, painavimmin ja kaunopuhelijaimmin tuomitaan raamatussa.

Ylpeys on jotakin perusteetonta. Sen olemassa-olo on hiedalla; tai pahemmin vielä niin, että sen perustus on laineilla, jotka huuhtovat sen jalkoja; pahemmassa tapauksessa on se vielä kuplien päällä, jotka hajoovat sen jalkain alla. Kaikista paheista on ylpeydellä huonoin maaperä; ei sillä ole mitään kalliota maan päällä perustuksenaan. Meillä on aihetta yhteen ja toiseen, mutta ei pienintäkään syytä ylpeyteen. Ylpeys on jotakin, jonka täytyy olla meille luonnotonta, sillä eipä meillä ole mitään ylpeilemisen syytä.

Sen lisäksi on ylpeys vielä ylitä järjetöntä kuin perusteetontakin; sillä se ei kykene tuottamaan meille mitään etuja. Ei ole olemassa yhtään viisautta itsensä suurentelemisessa. Muille paheille löytyy jonkun verran puollustusta, sillä niillä näyttäisi jotain voitettavan; ahneus, himollisuus ja nautinnon halu voidaan joissakin määrin jättää lukuun ottamatta; ylpeä ihminen sitä vastoin myö sielunsa sangen halvasta hinnasta. Hän avaa sydämensä sulut selki seljälleen näyttääkseen kuinka tyhjä hänen sielunsa on; heti hyökkää tämä ulos, ja kaikki on poissa, — kaikki, joka oli tyhjää, niin että tyhjä tuulen puuska, hyräilevä suosion sana — kadottaa sielun, niin että jäljelle ei jää pisaratakaan. Melkein jokaisesta muusta synnistä voimme edes koota tuhkaa kun tuli on palanut; mutta mitä ylpeydestä jää jäljelle? Ahneella on kiiltävä kultansa, mutta mitä on ylpeällä? Hänellä olisi enemmän ellei hän olisi ollut ylpeä, eikä hän ole voittanut mitään. Ei ylpeys voita kruunua; ihmiset sitä eivät koskaan kunnioita, ei halveksitut orjatkaan, sillä kaikki ihmiset katsovat alaspäin ylpeän nähdessään ja huomaavat häntä vähemmän kuin itseään.

Ylpeys on hulluin ominaisuus mitä voi löytyä; se elää omasta elämän nesteestään; se riistää itse henkensä, kutoakseen verestään purppuramanttelin hartioillensa; se kaivaa haudan rakennuksen alle, kohottaakseen sen harjan pilviin. Ei mikään todista enemmän ihmisten hulluutta kuin heidän ylpeytensä.

Sen lisäksi on ylpeys hyvin muutteleva; se vaihtaa muotoansa niin, että sitä voi huomata missä muodossa hyvänsä; sen voi huomata yhtä hyvin kerjäläisen ryysyissä kuin rikkauden loistossa.

Yhtä paljo löytyy ylpeyttä rikkaassa kuin köyhässäkin. Kengätön mies saattaa olla yhtä ylpeä kuin jos hän ajaisi vaunuissa. Ylpeyttä voidaan tavata kaikissa yhteiskunnan luokissa kaikellaisten ihmisten keskuudessa. Toisinaan se esiintyy puhuen kauniisti yksilön vapaudesta ja niin tulee siitä kalvinisti ja ollen mahtava silloin kuvitellusta turvallisuudestaan, unohtaa luojansa, joka yksin voi uskomme elävänä pitää. Ylpeys saattaa hyväksyä tunnustaakseen mitä uskonnon muotoa tahansa; se voi olla suuresti kirkollinen ja palvella Jumalaa, komeissa katedraaleissa se voi olla dissenteri ja mennä rukoushuoneisiin; se on yleisin katoolinen olio maailmassa, se löytyy kaikissa kappeleissa ja kirkoissa; mene minne tahansa, niin löydät aina ylpeyden. Se seuraa meitä Jumalan huoneesen, se on mukanamme kotiin mennessämme, se löytyy markkinapaikoissa ja pankeissa, kadulla ja kaikkialla.

Sallittakoon minun esittää kaksi muotoa, joihin se pukeutuu. Toisinaan ilmestyy ylpeys uskonnollisissa dogmeissa; se julistaa oppia ihmisen itsensä riittäväisyydestä; se sanoo meille mitä ihminen voi tehdä, eikä tahdo myöntää meidän olevan kadotettuja langenneita, turmeltuneita olennoita, kuten todellisesti olemme. Se vihaa Jumalan kaikkivaltiaisuutta ja ivaa hänen valintaansa. Jos sillä siis on tämä lähtökohta, ottaa se toisen muodon; se myöntää että oppi vapaasta armosta on tosi, mutta ei tunne sitä. Se tunnustaa, että vapahdus tulee yksin Jumalalta, mutta kokee pakottaa ihmisiä etsimään taivasta omilla töillään, vieläpä lainkin töillä. Ja niin ollen uskottelee se ihmisiä ei yksin tyytymään Kristukseen lunastuksen työssä; ja kun tämä kaikki on hajonnut ja kaikki oman vanhurskauden rääsyt palaneet, voi ylpeys tehdä pesänsä yhtä hyvin kristityn sydämeen kuin synnin tekijänkin — se kukoistaa itseriittäväisyyden nimellä, neuvoen kristittyä, että hän on "rikas ja edistynyt hyvässä ja ei kaipaa ketään." Ylpeys puhuttelee häntä hylkäämään jokapäiväisen armon, niin että mitä hän kerran on tuntenut, on kyllin kaikiksi ajoiksi — että hän tietää jo kyllin. Ylpeys saa ihmisen unhottamaan "ett'ei hän vielä ole voittanut mitään;" se ei salli ihmisen tavoitella tulevia asioita, unhottaen menneet. Ylpeys tunkee uskovaisen sydämeen ja kiusaa häntä kulkemaan tietänsä kunnes Herra on hänet pakottanut hengelliseen perikatoon; ylpeys on pidättävä ihmistä kääntymästä Jumalan tykö. Ylpeys esiintyy tuhansissa eri muodoissa; ei yksistään tuo kopea ja jäykkä herrasmies ole sen edustaja; se on jotakin alhaista, matelevaa, tunkeilevaa laatua, joka käärmeen tavalla hiipii sydämiimme. Se voi puhua nöyryydestä ja esiintyä tomuna ja tuhkana. Olen tuntenut ihmisiä, jotka puhuvat vihelijäisyydestään uskomattomimmalla tavalla ja tekeytyen sulaksi nöyryydeksi, olivat he samalla kertaa ylpeimpiä raukkoja, joita voi tavata. Ystäväni, ette voi kuvitella kuinka moneen muotoon ylpeys voi pukeutua. Katsokaa tarkoin ympärillenne, tai pettää se teidät, ja kun luulette olevanne tekemisissä enkeleitten kanssa, tulette tietämään vastaan ottaneenne perkeleitä.

Ylpeyden todellinen valtaistuin on aina ihmissydän. Jos me toivomme Jumalan armolla voivamme ajaa sen pois, on meillä ensimäinen työ sydämemme kanssa.

Sallikaa minun esittää teille vertaus itämaisen kertomuksen muodossa, joka selvemmin todistaa tätä totuutta. Viisas mies itämailla, dervischi, tuli kerran matkoillaan ollessa vuorelle ja näki sen kukkulalta hymyilevän laakson levenevän jalkainsa alla sekä joen, joka juoksi sen keskitse. Aurinko lähetti säteensä joen ylitse, jonka vesi heijasti ne puhtaina ja kauniina. Mutta kun hän laskeutui vuorelta alas, huomasi hän, että joen vesi olikin kelvotonta ja savista. Kohta sen jälkeen huomasi hän nuorenmiehen paimenen puvussa, joka oli huolellisesti puhdistamassa vettä, tehdäkseen sitä kelvolliseksi karjalleen. Ensin kaatoi hän veden astiaan, jonka antoi olla yhdessä kohden, ja kun savi oli laskeutunut pohjalle, kaatoi hän nesteen säiliöön. Toisessa paikassa johti hän virtaa sivulle ja antoi veden juosta hiedan ja kivien yli, että se puhdistuisi kaikesta liasta. Dervischi kiinnitti huomionsa tuohon nuoreen mieheen, joka näki noin paljo vaivaa täyttäessään suurta säiliötä puhtaalla vedellä ja sanoi hänelle: "poikani, mitä varten kaikki tämä työ? — minkä tarkoituksen sillä voitat?" Nuori mies vastasi: "Isäni, olen paimen; tämä vesi on likaista, niin ettei karjani voi sitä juoda; olen sentähden pakotettu näin vähitellen sitä puhdistamaan ja kokoan täten kyllin niille juotavaa; mutta kovaa työtä se on." Tätä sanoessaan kuivasi hän hikeä otsaltaan, sillä hän oli aivan väsynyt työstään. "Kyllähän olet työtä tehnyt, sanoi vieras, mutta sinun vaivasi ei ole hyvin käytetty. Puolella vaivannäöllä olisit saanut paremman tuloksen. Minä arvelisin, että tämän joen lähde on sekainen, menkäämme yhdessä katsomaan sitä." Sitte kulkivat he joitakuita peninkulmia virtaa ylöspäin, kaveten monen kiven ylitse, sekä tulivat lopulta siihen paikkaan, josta virta alkoi juoksunsa. Kun he lähenivät sitä paikkaa, näkivät he laumoittain villejä eläimiä syöksevän metsään; nämät ne olivat, jotka tullessaan juomaan sekoittivat veden jaloillaan. Molemmat matkamiehet löysivät nimittäin avonaisen lähteen, josta vesi taukoamatta pulppusi, mutta kun nämä eläimet lakkaamatta polkivat lähteen pohjaa, oli virta aina sekainen ja savinen. "Poikani," sanoi tuo vieras, "ota nyt suojellaksesi lähdettä, sillä lähde on virran alku; ja kun sen olet tehnyt ja pidättänyt villit eläimet kaukana, tulee joki itsestään virtaamaan puhtaana ja kirkkaana, etkä sinä tarvitse enää kauvemmin jatkaa raskasta työtäsi." Nuori mies teki kuten hänelle neuvottiin ja hänen tehdessään työtä, sanoi vieras hänelle: "Poikani, kuule tätä viisauden sääntöä: jos olet paha, niin älä koe parantaa ulkonaista elämääsi, mutta koe ensin ojentaa sydämmesi, sillä siitä virtaa koko elämäsi toiminta, ja sinun elämäsi on oleva puhdas niin pian kun sydämesi on puhdas". Jos siis tahdomme päästä vapaiksi ylpeydestä, ei meidän tarvitse aloittaa vaatteistamme tai käyttää vierasta kieltä, mutta rukoilkaamme Jumalaa, että hän puhdistaisi meidän sydämemme ylpeydestä ja varmasti silloin, kun ylpeys on pois jumitettu sydämestämme, on elämämme oleva nöyrä. Tee puu hyväksi, niin tulee siihen hyvä hedelmä, puhdista lähde, niin on virtakin oleva puhdas.

Hyvät työt ja särkyneet avaimet.