Tapahtuma Niagaralla.
Usko on välttämätön vapahdukselle, sillä raamatussa sanotaan: työt eivät voi meitä vapahtaa. Että jokainen ymmärtäisi mitä tarkoitan, kerron yksinkertaisen kertomuksen asian valaisemiseksi. Pappi meni eräänä päivänä saarnaamaan. Hänen tiensä kulki kukkulan ylitse, jonka juurella uinuvat kylät levisivät kaunoina jäykkine viljavainioineen auringon kultaisen valon valaisemina; mutta ei hän niitä katsellut, sillä hänen huomiotansa kiinnitti vaimo, joka kiiruhti hänen tykönsä ja sanoi: "Voi herra, onko teillä avaimia muassanne? Olen rikkonut kaappini avaimen ja siellä on sellaista, jota minun täytyy saada". "Ei", vastasi hän, "ei minulla ole yhtään avainta". Vaimo oli pettynyt toiveessaan, että jokaisella olisi avaimia. "Otaksutaan", sanoi pappi, että minulla olisi avaimia, niin voisihan sattua, että ne eivät olisi sopivia ettekä te saisikaan mitä tarvitsette. Älkää kumminkaan olko levoton, vaan odottakaa kärsivällisesti kunnes joku toinen tulee. "Mutta", jatkoi hän, käyttääkseen tilaisuutta hyväkseen, "oletteko koskaan kuullut puhuttavan taivaan avaimista?" "Kyllä", vastasi vaimo, "olenhan jo kauvan elänyt ja käynyt paljon kirkossa tietääkseni, että jos me teemme työtä ja syömme leipämme otsamme hiessä ja teemme hyvää lähimmäisellemme, ja kuten katkismus neuvoo, olemme tottelevaisia ja alamaisia kaikille meitä korkeammille ja täytämme velvollisuutemme sillä paikalla elämässämme, johon Jumala meidät on nähnyt hyväksi asettaa, niin tulemme vapahdetuiksi." "Voi", sanoi pappi, "hyvä vaimo, se on rikottu avain, sillä te olette rikkonut Jumalan käskyn, ette täyttänyt kaikkia velvollisuuksianne.
"On olemassa yksi hyvä avain, mutta olette sen rikkonut". "Olkaa hyvä ja sanokaa minulle, herra", sanoi hän ja näytti kauhistuneelta, sillä hän luuli ymmärtävänsä asian, "mitä olen jättänyt pois?" "Niin", sanoi pappi, "tärkeimmän kaikista, Jesuksen Kristuksen veren. Ettekö tiedä mitä sanottu on, että taivaanvaltakunnan avain riippuu hänen vyöllään: Hän avaa eikä kukaan sulje; Hän sulkee eikä kukaan avaa?" Ja selittääkseen sitä selvemmin hänelle, lisäsi vielä: "Kristus yksin on, joka voi avata, taivaan teille, ei hyvät työnne." "Miten, herra pastori," kysyi hän "ovatko hyvät työmme aivan hyödyttömät?" "Ei" hän sanoi, "ei uskon jälkeen. Jos te ensin uskotte, voitte tehdä niin monta hyvää työtä, kuin mahdollista; mutta jos kerran uskotte, niin ette koskaan niihin luota, jos niihin luotatte, olette ne turmellut eikä ne ole hyviä töitä enään. Tehkää niin paljon hyvää kuin mahdollista, mutta pankaa luottamuksenne yksistään Jesukseen Kristukseen, sillä jos ette sitä tee, ei koskaan avaimenne avaa teille taivaan porttia."
Niin täytyy meillä olla totinen usko, koska töitten vanha avain on niin rikottu ettei se kellekään meistä avaa paradiisia. Joskin väität, ettei sinulla ole yhtään syntiä, niin sanon sinulle, että petät itsesi, eikä totuus ole sinussa. Jos uskot että hyvillä teilläsi tulet taivaaseen, niin ei löydy suurempaa harhailua, ja olet löytävä viimeisenä suurena päivänä toivosi tyhjänä ja että jaloimmat toimesi haihtuvat kuten lakastuneet syksyiset lehdet tai palavat ne tulessa, jossa kenties itsekin saat ijäisesti kärsiä. Pidä siis huolta hyvistä töistäsi, tulkoot ne uskon jälkeen, muista vapahduksen tien olevan yksinkertaisesti siinä, että uskot Jesukseen Kristukseen. Ilman uskoa on mahdotonta tulla vapahdetuksi ja tyydyttää Jumalaa, koska ilman uskoa ei löydy mitään yhteyttä Kristuksen kanssa. Siis on yhteys Kristuksen kanssa välttämätön meidän vapahduksellemme. Jos minä Jumalan valta-istuimen tykö rukouksineni menen, en niihin koskaan saa vastausta joll'en edeskanna Kristusta myötäni. Kun muinaiset molossilaiset eivät voineet löytää mitään armoa kuninkaaltaan, valitsivat he omituisen menettelytavan; he kantoivat kuninkaan ainoata poikaa käsivarsillaan, lankesivat polvilleen ja huusivat "Oi kuningas, kuule rukouksemme poikasi tähden!" Hän hymyili ja sanoi: "Niitä en ole kuulematta, jotka rukoilevat poikani nimessä." Niin on Jumalankin laita. Hän ei kiellä mitään siltä ihmiseltä, joka tulee Hänen tykönsä Kristus sivullansa; mutta joka tulee yksin, hänet heitetään pois. Yhdistys Kristuksen kanssa on varmasti pää-asia vapahduksessa.
Sallittakoon minun kertoa kertomus tämän valaisemiseksi. Mahtavat Niagaran putoukset ovat kautta rantain kuuluisat. Mutta samalla kertaa kun ihmetellen niistä kuulee ja kummastellen niitä katselee, samalla ovat ne olleet myöskin tuhoa tuottavia ihmishengille, niin pian kuin onnettomuus on vienyt ihmisiä niitten lähelle.
Muutamia vuosia sitten istui kaksi miestä, soutaja ja kaivostyömies venheessä jota olivat voimattomia ohjaamaan, sillä virta vei niin nopeasti venettä myötänsä, että näennäisesti molempain oli pakko syöksyä alas ja musertua. Ne henkilöt, jotka rannalta heidät näkivät, olivat kykenemättömiä tehdäkseen paljoakaan heidän pelastuksekseen. Vihdoinkin pelastui toinen heistä siten, että hän sai kiinni eräästä köydestä, joka tuli häntä lähelle. Samalla hetkellä kun köysi tuli hänen käteensä, kulki puupölkäre toisen miehen sivuitse. Sen sijaan, että hän olisi tarttunut köyteen, tarttui tuo laittamaton ja vimmastunut soutaja kiinni puunpölkäreesen. Se oli onneton erehdys; molemmat olivat perikadon partaalla, mutta toinen vedettiin rantaan kun hän oli yhteydessä maalla olevien ihmisten kanssa, sillä aikaa kun toisen virta kuljetti ulapalle, niin ettei hänestä kuultu sen enempää. Eikö tässä ole merkillinen kuva? Usko on yhteys Kristuksen kanssa. Kristus seisoo niin sanoaksemme rannalla ja pitää kiinni uskoa köydestä, ja jos me tartumme siihen luottamuksen kädellä, vetää hän meidät rantaan; mutta hyvät työmme, joilla ei ole mitään yhteyttä Kristuksen kanssa, syöstään kadotuksen kuiluun. Saamme tarttua niihin niin lujasti kuin voimme, niin, vaikkapa rautakourin — ne ei voi meitä vähintäkään auttaa.
Huikentelevainen.
Lordi Byronin muistopatsas.
Bileam sanoi: "Minä olen tehnyt syntiä;" mutta jatkoi kumminkin synnin tekemistä. Merkillisin luonne koko maailmassa on tällä Bileamilla. Olen usein ihmetellyt tätä miestä; hän tosiaan anastaa senlaatuisen aseman, josta Ralph Erskines sanoo seuraavasti:
"Hän hyvään pahaan ol' yhtä valpas,
Mik' pyhä ja demooni olikaan."