Mutta näytelmän neljäs kohtaus alkaa; ne jotka ostavat, kiinnittävät huomiotamme. Kauppias ei ole sureva eikä riemuitsevakaan; muutamien mammonan miesten silmissä on hän sellainen, joka toimii välttämättömimmän asian kanssa. Täällä saavat silmänne herkutella, kovat, käytännölliset rahan kokoojat. Ja sitte rahapussit; kuulkaa niiden kilinää pöytää vastaan; Pankkisetelit, panttilaput, kiinnityskirjat, valtionobligatsioonit kimaltavat silmissänne! Hänellä on hyvä elinkeino, ja kuitenkin hän on asioissaan kiinni, ikäänkuin hän olisi pakoitettu siihen; kuten orja, kokoo hän vielä ja lisää kasaansa, liittää pellon toiseensa, tilan tilukseen, kunnes hänellä on kohta melkein koko kreivikunta. Hän on äskettäin ostanut suuren ja muhkean talon, jossa hän aikoo viettää lopun ikäänsä, sillä hän on aikeessa jättää liikkeensä; asianajaja on järjestämässä laillisia asiakirjoja, kauppasumma odottaa, maksuaikaa, ja koko asia on näin valmis. "Mitä", sanoo ystävämme, "sanotko, että tämäkin on varjoa?" "Mutta sitä se ei ole; se on jotakin todellista, jossa on perustus, jotakin, joka ainakin minua täydellisesti tyydyttää," Me sanomme hänelle, että hän mahdollisesti löytää siinä tyydytyksensä, mutta että meidän toivomme ulottuu pitemmälle ja ett'ei mikään muu kuin loppumattomuus voi sitä täyttää. Voi ihmistä, joka voi löytää tyydytyksensä maallisissa asioissa! Se käy päinsä ainoastaan joksikin aikaa; sillä kun hän joutuu kuolemanvuoteelleen, on hän huomaava että kaikki ostamansa ja myymänsä ei kelpaa muodostamaan kuolevalle pehmeää päänalustaa. Hän on huomaava että kaikki mitä on voittanut ja koonnut, kykenee aivan huonosti parantamaan tuskallista sydäntä, eikä kykene antamaan lepoa omalletunnolle, joka pelkää tulevaa vihaa. "Oi todellakin," hän huudahtaa ja hymyilee ivallisesti, sillä hän ei tuhlaa sanoja puhutellakseen meitä, jotka hänen mielestään olemme sopivia hulluin huoneesen; "jos vaan saan harjoittaa liikettäni ja koota rikkautta: se on minulle kyllin, ja siihen olen sangen tyytyväinen!" Voi sinua, hullu raukka, lumi ei sula niin nopeasti kuin rikkauden miellyttäväisyys, ja savu, joka pyörteleikse uunin piipusta on yhtä pysyväistä kuin ilo, jonka maatilat tarjoovat!
Mutta älkäämme unhottako viidettä kohtausta. Rikas mies, meidän ystävämme, joka äskettäin nai ja jonka sitten näimme surevan ja joka sen jälkeen iloitsi ja onnistui asioissaan, on tullut vanhaksi. Maailma arvostelee häntä viisaaksi mieheksi, koska hän on toimittanut kaikki hyvin, sillä kaikki ihmiset sinua ylistävät jos vaan olet tehnyt hyvin itseäsi kohtaan. Nyt viettää hän hyviä päiviä, hänellä on komea puutarha, mainiot hevoset ja paljon palvelijoita. Hänellä on käytettävänään kaikki rikkauden tuottamat edut. Ja kun katselet ympärillesi hänen komeassa puutarhassaan, näet käytävät, juhlallisine puineen tai jos jäät pariksi päiväksi hänen kotiinsa ja näet kaiken loiston siellä, kuulet ystäväsi sanovan: "Tämä on jotakin oikein todellista; tai mitä siitä luulet?" Kun sanomme hänelle, että harmaat hiukset ilmoittavat kaikkien näiden rikkauksien omistajalle että hän on kohta kuoleva, ja että vaikkakin kaikki tämä loisto on hänen, on hän kumminkin sangen köyhä, koska hän pian on pahoitettu kaikesta tästä luopumaan, ja että tämän eron tuottama suru tekee kuoleman vielä katkerammaksi, niin vastaa ystävämme: "Niinhän sinä aina puhut. Minä sanon että tämä ei ole unta. Olen vakuutettu että tämä on pelkkää todellisuutta, ja enkä minkään puheesi kautta ota uskoakseni että se olisi katoovaista."
Oi maailma, sinulla tulee olla loistavia näyttelijöitä voidaksesi näin hyvin pettää ihmisiä, tai on ihminen suruton houkkio, joka antautuu verkkoosi kuten kala meressä. Tiima kaikki kokonaisuudessa näyttäytyy sangen selvästi näyksi, ja kumminkin antavat ihmiset sielunsa sitä saavuttaakseen. Miksi te ihmislapset olette niin mielettömiä? "Miksi tuhlaatte rahanne siellä, missä ei leipää ole ja työnne, missä ette tyydytystä löydä?"
Paholaisen pidot.
Paheen pöytä.
Meitä varoittava katse siihen juhlasaliin, jonka saatana on rakentanut; sillä, kuten viisaus on rakentanut talonsa ja veistänyt seitsemän pilariansa, niin on myöskin hulluus valmistanut temppelinsä juhlasalineen, jonne se alinomaa houkuttelee ajattelematonta ihmistä. Käy katsomaan juhlarakennusta, niin minä näytän sinulle neljä pöytää ja ne vieraat, jotka niitten ääressä istuvat; ja kun näitä pöytiä katselet, voit myös oppia tuntemaan niitten kestityksen.
Ensimmäisen pöydän ääressä, johon sinun pyydän kiinnittämään huomiotasi, vaikkapa en koskaan vaivaakaan sinua istumaan sen pöydän ääreen juomaan, istuu paheen harjoittaja. Paheen harjoittajan pöytä on katettu ilahduttavalla tavalla; pöytäliina on hohtavan punainen, ja kaikki astiat näyttävät sangen kiiltäviltä. Monta on istumassa sen ääressä; mutta he eivät tiedä olevansa vieraina helvetissä ja että juhla vihdoin on loppuva turmion kuilussa. Näetkö juhlan komean toimeenpanijan, kun hän esiintyy? Hän hymyilee suloisesti; hänen pukunsa ei ole musta, mutta hänen vaatteensa ovat useaa eri väriä; hänellä on suloisia sanoja huulillaan, ja viettelevä tenhovoima on hänen säihkyvässä silmäyksessään. Hän kohottaa maljan ja sanoo: "Nuoret miehet hoi, juokaa, malja säihkyy ja vaahtoilee. Näettekös? Tämä on huvin viinimalja". Tämä on ensimäkien malja saatanan juhlapalatsissa. Nuori mies tarttuu maljaan ja maistaa nestettä. Ensin maistaa hän hyvin varovaisesti, sillä hän tahtoo maistaa ainoastaan vähän ja sitte pidättää hän itseänsä. Hän ei tahdo antautua irstailemaan, hän ei aijo syöstä itseänsä suin päin perikatoon. Jyrkän kallion reunalla kasvaa kukka: hän tahtoo ojentaa itsensä yli kuilun sitä ottaakseen; mutta ei hän aijo syöstä itseänsä tuota viettävää kalliosyvännettä myöten turmellakseen itsensä. Ei varmaankaan! Ei hänellä ole ajatustakaan heittäytyäkseen sen huumattavaksi. Hän luulee voivansa helposti työntää malja luotaan, kun on vain makua koettanut. Hän maistaa kerran. Mutta miten suloista se on! Miten se panee veren liikkeelle. Mikä hullu olen ollutkaan, kun en ennen ole maistanut tätä, ajattelee hän. Löytyykö koskaan riemua tämän vertaista? Olisiko voinut luulla jonkin muun olevan niin hurmaavaa kuin tämä? Hän juo taasen; tällä kertaa maistaa hän enemmän, ja viini virtaa tulisena hänen suonissaan. Miten olenkaan onnellinen! Mitä sanoja hän olisikaan valmis käyttämään tehdäkseen ihaniksi Bachusta tai Venusta tai jotakin muuta Beltsebubin ilmestysmuotoa. Hän tulee varsin kaunopuheliaaksi, ja hänen puheensa aiheena on synnin ylistys! Se on kaunis, se on suloinen; nautinnon syvä kirous näyttää yhtä iloiselta kuin taivaan riemut. Hän maistaa kerta toisensa perään ja juo juomastakin päästyään, kunnes hänen ajatuksensa alkaa pimitä synnillisen nautinnon huumaamana. Tämä on saatanan ensimäinen kestitys, joka hänellä on tarjottavana. Juokaa te Efraimin pojat, vääntäkää ylpeyden seppele päänne ympäri ja kutsukaa meitä hulluiksi, koska työnnämme pois maljan tyköämme. Juokaa porton kanssa ja riemuitkaa nautinnon himoisen seurassa; pitäkää itseänne viisaina sen takia, että niin teette, mutta me tiedämme, että kaiken tämän jälkeen seuraa jotakin pahempaa; sillä viininne on Sodoman ja Gomoran lakeuksien viiniä; viininne kätkee sapen katkeruuden; viininne on käärmeen myrkkyä.
Häijysti katsellen nousee nyt juhlan kavala johtaja paikaltaan. Hänen uhrinsa on saanut kyllikseen parhaasta viinistä. Hän ottaa pois tämän maljan ja laittaa toisen maljan sijaan, joka ei ole niin säihkyvä. Katsele nestettä, se ei vaahtoa ilahduttavista hedelmistä; se on tylsyttävää, laimeata ja mautonta: se on yltäkylläisyyden malja. Mies on saanut kyllikseen huvista; koiran tavoin oksentaa hän ja koiran tavoin tulee hän oksennuksensa luo: Kellä on itku? Kellä punaiset silmät? Niillä, jotka viipyvät maljan ääressä. — Minä puhun kuvaannollisesti yhtä hyvin kuin todellisesti viinistä. Nautinnon viini tekee samoin silmät punaisiksi; irstaileva ihminen havaitsee pian, että huvituksen malja tyhjennyksellään synnyttää kyllästymistä vain ja vastenmielisyyttä. "Mitä minä voin", sanoo hän, "enempi tehdä? Olen tehnyt itseni syypääksi kaikkiin irstauden muotoihin, olen tyhjentänyt kaikenlajisten nautintojen maljat pohjaan. Anna jotakin uutta! Olen kaikkia näytelmiä katsellut, enkä tahdo antaa penniäkään niistä yhteensä. Olen koetellut jokaista nautinnon lajia. Kaikki on ohitse. Itse ilokin on mauton ja tukala. Mitä tulee tehdä?" Ja tämä on perkeleellisen kestityksen toinen — kyllästymisen kestitys — juonikas horroksiin vievä tulos edellä käyneestä irstailemisesta. Löytyy tuhansittain niitä, jotka maistavat tuosta kyllästyttävästä maljasta joka päivä; ja jokainen uusi keksintö, jolla voisivat antaa tuoreutta, olisi arvoton heille; ja jos löytyisi ihminen, joka keksisi heille uuden irstaisuuden muodon, jonkun syvemmän turmion kuilun nautinnon syvimmässä helvetissä, siunaisivat he hänen nimeänsä siksi, että hän kykeni antamaan heille uutta kiihoitusta. Tämä on pahan hengen toinen kestitys. Ja näettekö niitä, jotka siitä ottavat osaa? Monet heistä ovat paljon siitä maistaneet. Olette nautinnon perkeleen uuvuksiin ajamia hevosia, nautinnon ruhtinaan pettämiä seuralaisia. Jumala tietää, että jos puhuisitte suunne puhtaaksi, olisitte pakotetut sanomaan: "Olen maistanut huvia ja tunnen ett'ei se ole huvittavaa; olen käynyt ympäri, ja kuten sokean hevosen myllyn tykönä, täytyy minunkin käydä taas ympäri. Olen taikavoimalla syntiin sidottu, mutta en tunne siitä nautintoa kuten ennen, sillä sen kiilto on kuten kuihtunut kukka, kuten ennen kesää kypsynyt hedelmä."
Joksikin aikaa pysähtyy renttuilija lumouksessansa, mutta toinen näytös alkaa. Juhlanjohtaja käskee tuoda toista juomaa. Tällä kertaa kohottaa paholainen mustan maljan ja ojentaa sen, silmät täynnä kuoleman tulta, liekiten palavaa kirousta. "Juo tästä", sanoo hän, ja uhrinsa maistaa siitä, mutta kauhistuen menee hän takaperin ja huudahtaa: "Jumalani, oi etten koskaan olisi tullut tähän saakka!" Sinun täytyy juoda. Se, joka juo ensi maljan, hänen tulee myöskin juoda toinen ja kolmas. Juo, vaikkakin se polttaisi kuten tuli kaulassasi! Juo vaikka se olisi Etnan laavaa sisälmyksissäsi! Juo, sinun täytyy juoda! Joka tekee syntiä, hänen täytyy myös kärsiä; ken on nuoruudessaan paheen harjoittaja, hänen ruumiinsa tulee veltoksi. Joka asettuu Jumalan lakeja vastaan, hänen täytyy koota hedelmät omassa ruumiissaan täällä maan päällä. Oi, minä voisin kertoa teille monta kauhistavaa seikkaa tästä saatanan kolmannesta vierasvaraisuudesta. Saatanan rakennuksessa on etumainen huone täytetty kaikella silmää houkuttelevalla ja sellaisella, joka voi mielen hurmata; mutta taaempana löytyy myös rakennus, jonka kauhuja ei ole kukaan nähnyt eikä niitä tunne. Löytyy salahuone, jonne hän sysää ne olennot, jotka itse on turmellut — huone, jonka lattian alla helvetin tulet liekitsee ja jonka lattian raoista polttava kuumuus pistää esiin. Tarvittaisiin lääkäri kertomaan niitä kauhuja, joita monella on kärsittävänä paheittensa seurauksena. Jätän tämän; mutta anna minun sanoa pahetta harjoittavalle tuhlarille, että se köyhyys, jota hänen tulee kärsiä, on seurauksena hänen vimmatusta tuhlaamisestaan; anna hänen myöskin tietää, että omantunnon miekka, joka on myrkyttävä hänen elämänsä, ei ole mitään tilapäistä, joka sattumalta putoo alas taivaasta, mutta on pakollinen seuraus hänen omista irstailuistaan; sillä luottakaa siihen miehet ja veljet, synti kulkee käsikädessä kurjuuden kanssa ja aikaisemmin tai myöhemmin on se tuottava kauheat hedelmänsä. Jos me kylvämme, on meidän myöskin niittäminen. Näin on laki helvetissä — "ensin hyvä viini ja sitte huonompaa. —"
Vielä on puhuttava viimeisestä kestityksestä. Ja nyt, te vankat miehet, jotka ivaatte varoitusta, jonka tahtoisin teille antaa veljellisellä äänellä ja hellällä mielellä, joskin sattuvilla sanoilla. Tulkaa tänne ja juokaa tästä viimeisestä maljasta. Synnintekijä on vihdoinkin ehtinyt hautansa partaalle. Hänen toivomuksensa ja riemunsa olivat kuten kulta kukkarossa, joka oli täynnä reikiä, ja josta ne ovat kadonneet ikuisiksi ajoiksi, nyt hän on tullut viimeiseen. Hänen syntinsä ahdistavat häntä, hänen ylitsekäymisensä kauhistuttavat häntä; hän pyydystetään kuten juhta verkkoon, ja miten hän on siitä pakeneva? Hän kuolee ja kulkee kärsimyksistä tuomioon. Tuleeko kuolevaisen koettaakaan kertoa kaikkia tämän viimeisen maljan kauhuja, joka pahantekijällä on tyhjennettävänä ikuisiksi ajoiksi? Katsele sitä. Et voi huomata sen pohjaa, mutta heitä silmäys sen kuohuvalle pinnalle. Kuulen kadotettujen sielujen valituksen ja hampaitten kiristyksen. Katson maljaan ja kuulen äänen, joka sen pohjalta kuuluu: "Näiden täytyy mennä ijankaikkiseen kadotukseen". Sillä "kadotus on kauvan sitte valmistettu, sen roviot vaativat paljon polttoaineita ja tulta, Herran henki, kuten tulikiven virta on sen sytyttävä". Ja mitä sanotte tästä saatanan viimeisestä vierasvaraisuudesta? "Kuka meistä on kituva tuossa kuluttavassa tulessa?" Paheen harjoittaja, minä varoitan sinua Isän nimessä, nouse tästä pöydästä! Oi, älä noin huolettomana tyhjennä kadotuksen maljaa; Älä ole niin välinpitämätön, älä kadota rauhaasi, jota nyt nautit! Ihminen, kuolema on ovellasi ja sen jäljessä seuraa pian perikato! Niiden suhteen, joita on pidättänyt rakastava isä tai huolestunut äiti, annan tämän varoituksen: paetkaa tätä synnin ja hulluuden asuntoa. Olkoon viisaan sanat sydämeesi kirjoitetut, ja muista kiusauksen hetkellä: "Eroita tiesi kauvas hänestä ja älä mene lähellekään hänen huoneensa ovea, sillä vieraan naisen huulilta valuu hunaja ja hänen kitansa on öljyä liukkaampi; mutta koiruohoa katkerammaksi hän lopulta tulee, teräväksi kuin miekka. Hänen jalkansa kulkevat kuolemaan, hänen askeleensa johtavat helvettiin".