Rouva Hatting. Kuulittehan itsekin, mitä rouva Rönnow tunnusti. Ja se näyttää todellakin arveluttavalta, että Knudsen juuri kymmenen vuotta sitten oleskeli heidän kodissaan.

Margrete. Älkää uskoko mitään pahaa rouva Rönnowista. Hän on puhtain ja parhain ihminen maailmassa.

Rouva Hatting. Epäilemättä hän nyt on hyvinkin hyvä, mutta silloin hän oli vielä aivan nuori. Tehän itse sanoitte, että Knudsen rakasti häntä.

Margrete. Mutta se ei ollut sellaista rakkautta. Knudsen ihaili häntä kuten korkeampaa olentoa. Rouva oli hyvin hyvä Knudsenille.

Rouva Hatting. Niin!

Margrete. Se oli aivan toisenlaista, kuin te tarkoitatte, se oli äidillistä hyvyyttä.

Rouva Hatting. Hän oli kolmenkolmatta!

Margrete. Sitä ihmistä ei löydy, joka saisi minun uskomaan mitään pahaa rouva Rönnowista.

Rouva Hatting. Tietysti minäkin tahdon luulla, että se oli tuulesta temmattu sana. Mutta onhan tavallisesti kuitenkin niin, että sitä suu puhuu, mitä sydän kätkee. Ja onhan se kummallinen yhteensattumus, että Knudsen juuri kymmenen vuotta sitten tuli heidän kotiinsa, ja että hän, kuten te itse sanoitte, siitä asti on rakastanut häntä.

Margrete. Ei se ollut sellaista rakkautta.