Rönnow. Niin, Eeva ei ole voinut luottaa minuun… minä olen kavaltanut hänet vieraille. — Oi, kuinka paljon minä tahtoisin sanoa hänelle! Voi, mitä minä teen?
Hatting (tulee). Kuulkaa, minä olen keksinyt keinon, joka tepsii. Te menette puutarhaan, asetutte hänen ikkunansa alle ja huudatte Haraldia — oikein kovaa. Ja sitten te sanotte Haraldille, että nyt hänen tulee sukkelaan panna päällensä joutuakseen meidän kanssamme kaupunkiin. — Tehkää se heti, niin näette, että rouva lähtee lukon takaa.
Rönnow. Sitä en tee.
Hatting. Ettekö luule hänen tulevan?
Rönnow. Luulen kyllä, mutta sitä keinoa minä en käytä.
Hatting. Sitten ei mikään auta. Sillä kun te seisotte oven edessä ja rukoilette häntä tulemaan puheillenne, niin hänen itsepäisyytensä yhä yltyy ja hän ei uhallakaan tule ulos.
Rönnow. Kävi miten kävi, mutta nyt ei Haraldia lähetetä kaupunkiin.
Hatting. Silloin teidän asianne on hukassa. Ei poika siis pääse huomenna tutkintoonkaan.
Rönnow. Ei, häntä ei vielä pannakaan kouluun.
Hatting. Vai niin? Entäs teidän valtiopäivämiesvaalinne — se kai myöskin heitetään sikseen?