Eeva (tarttuen hänen käteensä). Niin olen minäkin tehnyt teille. Mutta nyt on meidän aika sovittaa kaikki vääryydet. Tulkaa pian Sallinggaardiin. — Tehän pidätte paljon Haraldista.
Rouva Hatting. Kiitos, minä tulen mielelläni — sekä teidän että hänen tähtensä. (Erikseen Hattingille.) Hänessä on sittenkin naisellisuutta.
Margrete (erikseen Knudsenille). Knudsen, koska me vietämme häitä?
Knudsen. Tahdotko, onko se varma?
Margrete. Nyt se on varma. Olipa hyvä, että sinä toimitit minut tänne, minä olen oppinut niin paljon tänäin.
Knudsen. Että avioliitto voipi olla oikein onnellinen, niinkö?
Margrete. Niin — ja vielä lisäksi… että on eräs seikka, jota en voi sietää.
Knudsen. Mitä tarkoitat?
Margrete. Että sinä rakastaisit ketään muuta.
Rönnow. Se mitä me olemme tänäin kokeneet, voi näyttää vähäpätöiseltä suuressa maailmassa, mutta meidän onnemme oli, ettei siitä tullut suurempaa. Ja se nuori pari, joka tänäin on surrut ja iloinnut kanssamme, saapi tästä sen opin, että mitä hellempi on miehen ja vaimon keskinäinen suhde, sitä hellävaraisemmin tulee kumpaisenkin sitä suojella, sitä vähemmin se sietää.