Hatting. Niinpä kyllä, rouvaseni, jos tämä maailma olisi sellainen, kuin sen pitäisi olla. Mutta täydellisyydestä puuttuu vielä pikkuisen. Luuletteko, että näissä valitsijoissa on monta miestä, joilla on vakaumus? Meillä ei tosiaankaan ole aikaa ruveta heitä "vakuuttelemaan", hyvä jos onnistumme hiukan kiihottamaan, saamme heidät ärsytetyiksi toistensa kimppuun. Älkää sentään pelätkö, hyvä rouva, en minä aijo sytyttää surmaavaa vihaa. Kunhan se vaan pitää mielet vireillä vaalipäivinä, sammukoon sitten.
Eeva. Inhottavaa! Sano toki jotain, Rönnow.
Rönnow. Minä ainakin uskallan sanoa, että minä taistelen vakaumuksesta, ja minä tahdon valloittaa alaa vakaumukselleni.
Hatting. Tietysti — ja teillä on myöskin kykyä siihen, siitä ei epäilystä. Mutta tuo ei vielä riitä. Tässä kysytään kiihkoa, hiukan verran intohimoa, muuten ei mihinkään päästä. Jos valitsijat luulevat, että Knudsen on teidän hyvä ystävänne, silloinhan ei kukaan tahdo häntä vastustaa. Ja hänen vastustajiensa paljoudestahan teidän voittonne riippuu.
Rönnow. Siinä on hiukan varteen otettavaa.
Hatting. Paljonkin, sanon minä.
Eeva (kauhistuneena). Luuletteko todellakin voivanne käyttää minun miestäni kansankiihottajana?
Hatting. Luulenpa niinkin, rouvaseni. Ja hänellä onkin hyvät lahjat siihen suuntaan. Olisittepa kuullut hänen puheensa eilis-iltana!
Eeva. Minun mielestäni ei yksikään kunnianhimoinen mies…
Hatting. Te olette perin ihanteellinen, hyvä rouva, ja se kaunistaa teitä. Sellaisia naisten pitää ollakin. Teidät on luotu tänne syntisten miesten joukkoon muistuttamaan meitä paremmasta maailmasta. Ja sitä me kyllä tarvitsemmekin, sillä se meiltä, Jumala paratkoon, joutuu unohduksiin niin pian kuin olemme tulleet maailman markkinoille.