Eeva. Meistä on sietämätöntä kuunnella pastori Hjembäckin puheita. Hän on peräti huono saarnamies.
Rouva Hatting. Hän on — suoraan sanoen — oikea lörppä. Mutta sitä ei hänen rouvansa lainkaan huomaa. Hän ihailee miestään ja pitää häntä suurena nerona. Kyllä sillä pastorilla vaan on syytä kiittää Jumalaa sellaisesta vaimosta. Eikö ole?
Eeva. Minusta rouva Hjembäck tekisi viisaimmin sanoessaan miehelleen, ettei hänen pitäisi olla pappina.
Rouva Hatting. Niinkö? Minusta se olisi liian kovaa. Kun hän nyt on kerran joutunut sellaiseen asemaan, johon hän ei sovi…
Eeva. Niin hänen pitäisi pyrkiä siitä pois.
Rouva Hatting. Siitä pitäisi rovastin huomauttaa häntä, tahi piispan, mutta ettehän toki vaatine, että hänen oma vaimonsa…
Eeva. Minun mielestäni vaimo on läheisin auttamaan miestään.
Rouva Hatting. Mutta eikö hän auta sitten miestään? Hän lohduttaa pastoria siitä, ettei kukaan tahdo kuulla hänen saarnojaan. Hän rahjustaa kirkkoon joka pyhä, oli ilma millainen hyvänsä… Niin tekin menettelisitte hänen sijassaan.
Eeva. En, sitä en tekisi.
Rouva Hatting. Ettekö? Minusta se on niin naisellista. — Mutta asiasta toiseen. Minä olen saanut uuden tuttavan tässä talossa.