Eeva. Vai niin? Kenenkä?
Rouva Hatting. Teidän pikku Haraldinne. Se on herttainen poika. Minä pidän niin paljon lapsista… meillä ei ole yhtään.
Eeva (osanottavasti.) Eikö yhtään?
Rouva Hatting. Se lieneekin parasta, sillä minä varmaankin hemmottelisin niitä liiaksi. Hatting on kovin ankara lapsille, niitten täytyy totella kuin sotilaat, ja sellaiseen komentoon en minä osaisi totuttaa lapsiani. Mutta nyt me kaiketi piakkoin saamme Haraldin luoksemme.
Eeva. Teillekö?
Rouva Hatting. Niin, kaupunkiin. Tottamar hän kouluun pannaan.
Eeva. Ei vielä muutamiin vuosiin.
Rouva Hatting. Onko se teistä oikein? Poikien pitäisi varahin joutua vierasten komentoon. Hatting aina sanoo, että "nuorena on vitsa väännettävä".
Eeva. Minä en tahdo, että poikani väännetään vitsaksi. Tahdon kasvattaa hänet korkeampaa tarkoitusta varten.
Rouva Hatting. Kyllä ymmärrän teitä. Teillä ei ole sydäntä luopua hänestä. Sellaisia me naiset olemme.