Eeva. He saivat paljon, liiankin paljon, sillä he saivat toivon.
Rönnow. Kuule, rakas! Minunhan täytyi. Muuten he tuskin olisivat tulleet huomiseen kokoukseenkaan. Mutta nyt he edes saapuvat kuulemaan minun puhettani, niin että minä saan tilaisuutta selvittää heille kantani. Enhän minä ole mennyt mihinkään sitoumuksiin.
Hatting. Ei, herra Rönnow suoriutui erinomaisesti. Ei hitusen vertaakaan myöntämistä eikä poikkeusta totuudesta.
Eeva. Ellei se ollut valhetta, niin minä en tiedä, mikä on totuus.
Rouva Hatting. Ettehän toki tahtone sanoa, että teidän miehenne on valehdellut?
Eeva. Koska te kysytte sitä minulta, niin olen pakotettu sanomaan sen. Eikö hän pettänyt noita miehiä? Eivätkö he saaneet aihetta toivoa, että he voivat voittaa hänet asiansa puolelle?
Rönnow. Saattaa niin käydäkin, kun minä saan tilaisuutta tutustua heidän ajatuskantaansa.
Eeva (kiivaasti). Älä valhettele itsellesi! Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että sinä olet heitä pettänyt.
Rouva Hatting. Noin en minä vaan uskaltaisi puhua minun miehelleni.
Eeva. Sen kyllä uskon. Minä kyllä tiedän, kuinka tavallista on, että aviopuolisot valhettelevat toisilleen, mutta niin me emme ole tehneet. Me olemme kohdelleet toisiamme vapaina ihmisinä ja olemme aina puhuneet selvää kieltä toisillemme.