Margrete. Ne ovat olleet yhteisiä suruja.
Eeva. Yhteisiä ovat kaikki surut avioliitossa.
Margrete. Rouva, saanko sanoa, mitä ajattelen?
Eeva. Sanokaa vaan, puhukaa peittelemättä mitä mielessänne piilee. Sitä minä pyydänkin.
Margrete. Minä olen nähnyt monta onnetonta avioliittoa, mutta minä olen myöskin palvellut parissa perheessä, joissa vallitsi hyvä sopu. Vaikka ei miehen ja vainion suhde ollutkaan kaikin puolin niin eheä, kuin minä olisin toivonut, oli elämä kuitenkin ystävällistä ja rauhallista… Mutta minä ajattelin aina itsekseni: kuinkahan käy, jos vaimo sairastuu?
Eeva. Minä olen monta kertaa ollut sairaana.
Margrete. Se on ollut ohi menevää. Mutta jos vaimo tulee kivuloiseksi, kituu vuosikausia, koko elinaikansa — kun koti muuttuu sairashuoneeksi… kestääkö silloin miehen kärsivällisyys?
Eeva. Kyllä se kestää, jos mies rakastaa vaimoaan.
Margrete. Entä jos vaimo muuttuu äreäksi — tai jos mies ja vaimo ovat eri mieltä jossain tärkeässä asiassa?
Eeva. Me olemme olleet monessa asiassa eri mieltä, mutta silloin sitä puhutaan suut puhtaaksi ja kumpainenkin taistelee mielipiteensä puolesta.