Rönnow. Eikö mitä! Tokslund on hauska mies, mutta hänen valtiollisesta vaikutuksestaan minulla ei ole ylen suuria ajatuksia.
Hatting. Siinä te erehdytte. Sellainen mies on omansa keräämään ääniä maakylissä. Hän lukee ahkeraan sanomalehtiä eikä tosin tee sydäntään ryöväritten luolaksi, mutta pieksee kieltään joka talossa, ja nämä maanmoukat ymmärtävät häntä paljoa paremmin kuin meitä. Huomenna tietää jo koko pitäjä, että teidän vaimonne ei soisi teidän tulevan valtiopäiville. Ehkäpä tämän tiedon vahingollinen vaikutus hiukan vähenee, jos Tokslund samalla selittäisi syyksi sen, että rouvanne ei tahtoisi päästää teitä pois kotoa, sillä sitä talonpojat ymmärtävät.
Rönnow. Mutta se ei ole tässä vaikuttava syy.
Hatting. Onpa niinkin. Se vaikuttaa enemmän kuin te uskotte, ja enemmän kuin vaimonne itse luuleekaan. Naiset arvostelevat aina asioita itsensä kannalta.
Rönnow. Mutta Eeva ei ole itsekäs. En tunne ihmistä, joka olisi niin alttiiksiantava, kuin hän.
Hatting. Kyllä hän osaa antaa alttiiksi itsensä, sitä en epäile. Mutta osaako hän arvostella asioita objektiivisesti, unohtaa henkilön asian vuoksi? Ei, sitä eivät naiset koskaan opi. Senpä vuoksi nainen auttamattomasti joutuu harhatielle sekaantuessaan politiikkaan. Mutta siitä ei häneen sovi suuttua, se olisi armotonta. Miehen on syy, jos näin pahasti käypi.
Rönnow. Luuletteko, että se seikka vahingoittaa minun vaaliani.
Hatting. Minä tiedän, että se vahingoittaa. Pian sen itsekin huomaatte. Jos tahdotte tietää minun mielipiteeni, niin lausun teille, että parasta olisi meidän pistää pillit pussiin ja lähteä kotiin nukkumaan, sillä kaikki meidän työmme tulokset haihtuvat kuin tuhka tuuleen, ellette ajoissa ehkäise vaimonne vaikutusta. — Mutta vaikkapa se kumma tapahtuisikin, että te joutuisitte valtiopäiville — jota minä en usko —, niin luuletteko te siellä toimivanne vapaasti? Älkääpä mitä? Teidän rouvanne valvoo teidän tekojanne yötä ja päivää — — hän lukee sanomalehtiä.
Rönnow. Sehän on luonnollista.
Hatting. Hänen silmänsä vartioivat teitä. Joka kerta, kuin te lausutte sanankin, joka kerta, kuin te otatte osaa äänestykseen, joka kerta kuin teidän nimenne mainitaan, on hän valveilla. Hän ei käsitä, mitä yhteiskunnan etu vaatii, hän vaan katsoo, vastaatteko te ihannetta, pysyttekö te puhtaana enkelinä valtiopäivärosvojen joukossa. Ja kun te sitten käytte kotona, niin silloin on syntiluettelo valmis, silloin saatte vastata pahoista teoistanne.