Hatting. Epäilemättä jokainen äiti tahtoisi aina pitää lapsensa kotona.
Eeva. Mahdollista kyllä. Mutta jos te luulette, että minä en tahtoisi lähettää Haraldia pois kotoa, jos se olisi hänelle hyväksi, niin te erehdytte. Hän lähetetään kyllä aikanaan, mutta ei nyt vielä. Minä en viskaa häntä vierasten keskelle niin kauan kuin tiedän itse parhaiten voivani häntä kasvattaa. Minä en lähetä Haraldia näin heikkona ja hentoisena toverien joukkoon, joita en tunne, minä en anna heidän turmella viatonta pientä poikaani, sillä minä tiedän, että lukemattomat pienet pojat ovat varahin joutuneet harhateille turmeltuneitten toverien joukossa. Jos minä nyt lähetän hänet reaalikouluun, silloin hän joutuu vuoden päästä toiseen kouluun, vielä kauemmas pois kotoa, ja niin minä olen hänet menettänyt, enkä saa häntä enää milloinkaan takaisin.
Hatting. Teillä saattaa olla kyllä syitä käsittää asia omalla tavallanne. Mutta se ei koske minuun. Minä olen saanut teidän mieheltänne asian toimittaakseni, ja se minun tulee toimittaa.
Eeva. Ettehän toki tarkoittane, että teillä on oikeus ilmoittaa lapsi kouluun, vaikka hänen äitinsä kieltää?
Hatting. Tietysti rouva, sitä minä juuri tarkoitan, kun hänen isänsä on antanut selvän käskyn.
Eeva. Kuulkaa, te ette ymmärrä Rönnowin ja minun keskinäistä suhdetta. Meillä ei ole niinkuin… niinkuin niin monissa kodeissa. Toinen ei meillä hallitse toista, me päätämme kaikki asiat yhdessä ja se on oikein.
Hatting. Se on kyllä kaunis tapa tavallisissa oloissa. Mutta sattuuhan poikkeuksia.
Eeva. Poikkeuksia?
Hatting. Niin, kun mies ja vaimo ovat eri mieltä.
Eeva. Jos ovat eri mieltä, niin sopikoot asiasta.