(Menee puutarhaan.)
Seitsemäs kohtaus.
Eeva.
Eeva. Se on mahdotonta. Varatuomari aikoo vaan vetää minua nenästä, sillä hän luulee että minä olen samallainen kana kuin hänen oma vaimonsa. Ei, ei, asian laita ei voi olla niin, sehän olisi aivan hurjaa. Kuinka Rönnow kirjoittaa? (ottaa kirjeen). "Oma rakas"… (lukee alkupuolen kirjeestä hätäisesti itsekseen). Siinä se on! "Minä olen nyt päättänyt lähettää Haraldin reaalikouluun"… niin, sen hän kyllä saattaa sanoa, hän on päättänyt sen omasta puolestaan… "kun kaikki opettajat pitävät sitä suotavana"… voi niitä opettajia! "Varatuomari Hatting, kaupunkiin tultuaan, ilmoittaa hänet tänä iltana oppilaaksi. Minä olen pannut hänet täyshoitoon Hattingille. Siellä hänen on hyvä olla" (kietoo kirjeen kiivaasti kokoon). Ja hänen vaimonsa on itse sanonut, että Hatting on tyly ja kova lapsille — ja että heidän täytyy totella häntä kuin sotamiehet!… Minä vaan en ymmärrä, mikä Rönnowiin on tullut. Hän ei myönnä minulla olevan hitusen vertaakaan oikeutta… ei edes hän… Se on varatuomarin vehkeitä, sillä laki ei voi olla sellainen. Kunpahan olisi edes joku ihminen, jonka kanssa saisin puhua! (Margrete ja Knudsen astuvat sisään). Knudsen!
Kahdeksas kohtaus.
Eeva. Knudsen. Margrete.
Knudsen. Minä tahtoisin niin mielelläni kiittää teitä, rouva Rönnow, siitä, mitä olette tehnyt meidän hyväksemme, Margreten ja minun.
Eeva. Teidänkö hyväksenne? Mitä minä olen tehnyt teidän hyväksenne?
Knudsen. Te olette tehnyt enemmän kuin kukaan muu olisi voinut tehdä. Se mitä te puhuitte Margretelle, on langennut hyvään maahan.
Margrete. Niin, rouva, teidän sananne ovat aivan ihmeellisesti rohkaisseet minua. Nyt minä luulen, että uskallan…