Knudsen. Ikävä kyllä, hän ei suostu jättämään asiaa huomiseksi. Luulin toki, että hän siihen suostuisi, minä koetin ihan viimeistä keinoa.
Eeva. Ettekö puhunut hänen kanssaan tuosta oikeuskysymyksestä?
Knudsen. Kyllä me puhuimme siitä vähän, mutta…
Eeva. Minulla siis ei ole mitään oikeutta.
(Istuen tuolille painaa päänsä käsiinsä.)
Margrete. Ei, nyt sinä et enää meitä petkuta. Kurja se nainen, joka menee naimisiin!
Knudsen. Hiljaa, Margrete! — Hyvä rouva Rönnow, antakaa vaan varatuomarin tänäin tehdä, mitä hän on saanut päähänsä, huomenna erehdys kyllä korjataan. Kunhan vaan itse saatte puhutella miestänne, niin minä olen varma siitä, että hän muuttaa päätöksensä. Kuule, Margrete, (kuiskaten) missä Rönnow on?
Margrete (kuiskaten). Holmin luona Ylikartanossa.
Knudsen (kuiskaten). Minä otan heti hevosen ja lähden häntä hakemaan. Minä olen varma siitä, että hän tulee kotiin. Koeta sinä sillä aikaa rauhoittaa rouvaa — älä kiihota hänen mieltään!
Margrete (tylysti). Minä en toivo suuria sinun puuhistasi. Minä en osaa valehdella, en voi tuutia häntä uneen, kun hänen silmänsä kerran ovat avautuneet.