Eeva. Pakenisit?
Margrete. Pakenisin lapseni kanssa — rientäisin kauas pois, etsisin rauhaisan paikan. Siihen minä asettuisin lapsineni, eläisin siinä ja tekisin työtä lapseni hyväksi.
Eeva. Työtä — ah, se on parasta.
Margrete. Jos te lähdette, niin minä tulen mukaan. Me pitäisimme yhdessä huolen Haraldista — ja siitä toisesta — ja siihen me kyllä pystymme, sillä minä olen taitava ompelija ja minulla on hyvä ompelukone. Ja minä olen tottunut monenlaiseen työhön, ja olen tehnyt kovaa työtä. Onpa minulla vähän rahaakin säästössä.
Eeva. Kiitos, Margrete, — sinä olet minun ainoa ystäväni! Me mietimme asiaa huomiseksi.
Margrete. Silloin se on myöhäistä.
Eeva. Myöhäistäkö?
Margrete. Kun minä kävin puutarhassa Haraldia etsimässä, niin minä kuulin hänen juttelevan rouva Hattingin kanssa. Rouva Hatting kysyi minulta, joko olimme panneet hänen vaatteensa matkalaukkuun.
Eeva. Kenenkä vaatteet?
Margrete. Haraldin. Hän sanoi, että Haraldin oli määrä lähteä heidän kanssaan kaupunkiin.