Rönnow. Oma rakas…
Eeva. Sinä valhettelet — se aika on ohitse. Nyt kysytään vaan, kenellä on oikeus.
Rönnow. Kuulehan…
Eeva. Sinä olet laki kädessä riistänyt minulta kaikki, mitä minulla oli…
Rönnow. Kuule, mitä minä sanon…
Eeva. Sinä olet odottanut yksitoista vuotta… sinä olet ollut kärsivällinen… mutta nyt kärsivällisyys on loppunut… kaikella on loppunsa…
Rönnow (koettaa turhaan saada suunvuoroa). Eeva, sinä et saa…
Eeva. Mutta oletko myöskin ajatellut, että sinun oikeutesi riippuu minun sanastani; jos minä otan sanani takaisin, niin sinun oikeutesi on maahan tallattuna.
Rönnow (kiivaasti). Anna minun toki puhua…
Eeva. Mitäs teet, jos minä kiedon käteni Haraldin kaulaan ja sanon: Älä kajoo häneen! hän on minun… minä olen hänen äitinsä, mutta… sinä… sinä et ole hänen isänsä.