STENFORS. Te arvelette siis — — —
LAURA. Hyvästi!
(Menee).
Kahdeksas kohtaus.
Stenfors.
STENFORS. Tuo on sievä tyttö, ja hänen teeskentelemisensäkin koristaa häntä. Joka kerta, kun näen hänet, kasvaa toivoni. — Hoo! Kun nyt vain pian päästäisiin päivälliselle; se on todellakin maaelämän ainoa huvi. — Jos tämä olisi minun kartanoni, elettäisiin täällä vallan toisella tavalla. No, no, — eipä tiedä, mitä vielä voipi tapahtua. Laura kyllä jo pian antautuu, kun vain säännöllisesti pidän häntä vireillä. Täytyy takoa niinkauvan, kuin rauta kuuma on. — Ja Aino? — — Ainolle pitää mun aikoinaan antaa viittaus; — huomaan nyt aivan selvään, että se rakkaus oli vain kuvittelua, — luulettelua.
Yhdeksäs kohtaus.
Stenfors. Sievä.
SIEVÄ. Herra Stenfors! Ettepäs osaa arvata, mitä minä nyt teille tuon.
STENFORS. Tiedänpä, Sievä-neiti — tiedänpä kyllä.