PETTERSSON. Hiiret — —? Kas niitä peijakkaan piikki-nokkia! Niiden työtä se varmaan onkin! — Niin, — nyt min'en tiedä, kyllä tuo lehti vielä jälellä on, mutta min'en saa päähäni, miten se jälleen paikoilleen sijoitettaisiin — jott'ei vain häiriötä syntyisi. Jos te senvuoksi — — —
STENFORS. Aivan kernaasti, kun vain lopetan toimeni täällä — (its.) siihen, mistä aloitinkin — —
BEIITA (on puhellut hiljaa Sievän kanssa). Ettekös tekin, herra
Stenfors, myönnä, ett'ei turnipseista ole minnekkään?
STENFORS (alkaa käydä levottomaksi). Saokaa anteeksi, min'en ole niitä maistanut! (Its.) Missä se Laura viipynee? Hän oli äsken vähän kummallinen!
PETTERSSON (on näyttänyt ankaran mietiskelevältä). Hm! Hiiret? — —
Kaikenlaisia pahantekiöitä niitä sentään onkin!
BRIITA. Minun pitää nyt samalla hankkia alku tuommoisia puntari-päisiä lampaita täältä Wäinöläatä; ne kuuluvat olevan kelpo rotua.
PETTERSSON. Mutta kuinkas me nyt saamme lampaita muassamme kulkemaan,
Briitakulta?
BRIITA. Kuinkas muuten kuin sylissä; sinä otat emälampaan, minä otan pässin.
PETTERSSON. Mutta kukas sitten ajaa Pollea?
STENFORS (kärsimätönnä). Pässi tietysti!