SIEVÄ. Oikein sanottu!
HEILIÖ. Minä olen jo suorittanut kaksi lakitieteellistä tutkintoa; mutta nyt, kun näin teidät, heräsi haluni maanviljelykseen uudestaan. Minä tunnen, ett'en saata ruveta yksitoikkoiseksi kirjatoukaksi, ja senvuoksi kirjotan huomenna isälleni, että tahdon mennä Mustialaan ja sitte ostaa tilan.
SIEVÄ. Ja muutatte sitte Savoon tietysti? Minun koti-seuduillani on juuri teille sopivia tiloja. — Mutta luuletteko isänne suostuvan siihen?
HEILIÖ. Se on kelpo ukko.
SIEVÄ. Niin, se näkyy jo pojastakin! — Vai niin — —? Vai tilaa te vain halusittekin?
HEILIÖ. Niin, — — ja sitten yhtä seikkaa vielä; mutta sitä min'en tohdi teille sanoa.
SIEVÄ. Sanokaa vain. Ettehän toki peljänne minua?
HEILIÖ. Nyt ei todellakaan aikaa kaunisteluihin. — Saanko lausua suoraan?
SIEVÄ. Suoraan, suoraan tietysti.
HEILIÖ. Te olette oiva neitonen.