SIEVÄ. No, eikös vain? — Niin, nyt minä sen jo tiedänkin.
HEILIÖ. Ette — — ettepä suinkaan.
SIEVÄ. Tiedänpä: Teidän on tullut jano ja nälkä — te tahdotte illallista.
HEILIÖ. En, — minun toivoni ulottuvat todellakin paljon kauvemmaksi. — Minä alan jo tulla järkevämmäksi, ja rupean tuumailemaan tulevaisuuttani.
SIEVÄ. Todellakin? No, se sopii teille, se. Mutta miksikä te puhutte noin syvällisiä asioita minun kanssani?
HEILIÖ. Neiti, te olette niin älykäs — — —
SIEVÄ. Hoho — —!
HEILIÖ. — — että minua hävettää, kun vielä olen ilman varsinaista tointa. Mutta nyt olen tulevaisuudestani päättänyt. Minä rupean maanviljeliäksi.
SIEVÄ. Vai niin?!
HEILIÖ. Minulla on aina ollut halu siihen. Mutta isä-vanhus sanoi yhä:
"Jahkahan tulet ylioppilaaksi ensin".