BRIITA. Hiljaa, hiljaa! Muuten varkaat säikähtyvät!
STRÖMBERG. Varkaat?! Mitkä varkaat?
BRIITA. Heiliö ja Salmela.
PETTERSSON. Hss!
STRÖMBERG. Älkää hemmetissä! Hehehe.
BRIITA. Suuret syyt on heitä epäillä. (Antaa kirjeen). Lukekaa — —
STRÖMBERG. Hehehe. (Lukee), "Kesäpalttoot, olkihatut — j.n.e." — Niin, mutta — —. Tämmöisiä kirjeitä olen minä kuullut jossain varkaiden itsekkin kirjoittaneen. Hehehe.
PETTERSSON (mietiskellen). Varkaiden itse — —! Jos ne hunsvotit todellakin olisivat pitäneet kruununkäskynhaltiata narrinaan.
BRIITA. Muistatteko, kuinka Salmela, puhellessamme varkaista, puolusteli rosvoja, kuin itseään ainakin.
PETTERSSON. Hss! — Niin, ja minulla on yksi todistus vielä. — Mikko näki puutarhastamme juoksevan miehen, jolla oli kourat täynnä varastettuja viinimarjoja, ja jolla oli kesäpalttoo, olkihattu — j.n.e.