STRÖMBERG. Hän oli jälleen laiskan-kipeä ja meni maata.
BRIITA. Täytyy herättää hän sitte.
PETTERSSON. Ei, ei, Briita! — Hm. — Me emme jaksa sittenkään.
BRIITA. Kyllä minä toisen pitelen.
PETTERSSON (epäilevästi). Luuletkos minun jaksavan hillitä toista? —
Ja kukas sitte Pollea ajaa, kun sinä rosvoa rutistelet?
STRÖMBERG. Hehehe. Paras lie jättää kaikki aamuksi. Kun miehet palajavat tanssista, ruvetkoot vahtimaan taloamme. — Min'en enää tahtoisi nähdä koko verkkasen poikia; sillä ne alkavat vähitellen kammottaa minua. Hehehe. — Häpeä sanoa, kipeä kärsiä, mutta minä vähän pelkään roistoja; piru ties, vaikka niill' olisi puukot ja revolverit.
PETTERSSON. Jätetään huomiseksi, jätetään huomiseksi!
STRÖMBERG. Saksan korkki! Mitä lempoa tästä vielä tulee?!
Kolmas kohtaus.
Entiset: Sievä.