PETTERSSON. Niin, niin, mene sinä edellä; — me emme ole tietävinämme tuon taivaallista koko asiasta.
STRÖMBERG. Meidän pitää kahlehtia ne ystävyydellä, — vai kuinka — hehehe?
BRIITA. Tietysti, tietysti, niinkuin pässiä äsken — —
PETTERSSON. Hss! Ja huomenna pistämme ne kellariin!
KAIKKI (poistuvat koomillisen varovasti ulos).
Muutos.
Huone Wäinölän ylikerroksessa. Kolme ovea. Ikkuna, joka on auki.
Valoissa kesä-yö.
Neljäs kohtaus.
Risto (yksin).
RISTO (tulee ikkunasta sisään). Kas niin! — Tuo varmaankin on mun rahamieheni ovi. — Oi! — Jospa toki saisin jättää tämän tekemättä! — Vaan ei! Mun täytyy! Säälimätön kohtaloni vaatii multa kaksikymmentä varastettua markkaa tahratun kunniani pesemiseksi. Siis — sukkelaan! (menee Stenforsin ovelle). Hän pani maata jo tunti sitte, — kaipa hän nyt jo nukkuu. — (Aukasee oven). Hän nukkuu! — Ja tuoll' on rahalompakko pöydällä. — Hiljaa! — Hiljaa! — (Menee Stenforsin huoneesen; palajaa heti). Tässä on rahat! — Täss' on avain, joka aukasee varkaalle parannuksen portin! — Nyt vain kymmenen askelta — ja minä olen pelastettu! — Hah! Joku tulee! — Mitä nyt! — Olkoon menneeksi, — syteen tai saveen!